Vuokrapyörä matkalla on fillaristin pelastus

by Anna | TÄMÄ MATKA

Vuokrapyörä matkalla on paljon pyöräilevälle ihmiselle pelastus. Pyöräilyä on hehkutettu paljon blogeissa, eikä suotta. Niin hehkutan minäkin.

Pekingissä 80-luvun lopussa oli jo ruuhkia, mutta kulkuneuvot olivat pääosin fillareita. Hanoissa keskustan vihreillä bulevardeilla iltaliikenteen ainoat äänet olivat pyörien kellot – ei mopoja, ei autoja, ei ilmastoinnin hurinaa. Kaupunkeihin tutustuminen oli silloin pyörän selässä erityisen miellyttävää.

Aina ei vuokrapyörän saaminen ole helppoa. Tel Avivissa silmiin pisti sänköpyörien määrä. Suosituin näytti olevan pienipyöräinen menopeli, joka kulkee ihan napin painalluksella eteenpäin. Polkemista ei tarvita. Hyvä juttu tämä sähköpyörien käyttö, sillä vaihtoehtoista ja ympäristöystävällistä liikkumista ei ole koskaan liikaa. Kaupunkipyörän vuokraaminen kuitenkin tyssäsi hepreankieliseen valikkoon.

Vuokrapyörä matkalla, Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

New York:ssa on tuhansia kaupunkipyöriä tarjolla yleiseen käyttöön. Times Squarelta pääsee maalattua pyörätietä vaikka Sohoon ja edelleen WTC alueelle turvallisesti.

Vuokrapyörä matkalla | Budapest | MOL Bubi

Budapestiin on tullut muutamassa vuodessa mahtava määrä pyöräkaistoja. Useilla yksisuuntaisilla teillä on myös sallittua ajaa pyörällä molempiin suuntiin.

Budapestissä kaupunkipyörät kulkevat nimellä MOL Bubi. Viikon lippu maksaa 6 euroa ja pyörä on veloituksetta käytössä aina 30 min kerrallaan. Pyöriä on riittävästi ja ne ovat ehjiä, toisin kuin monessa muussa kaupungissa.

MOL Bubi appsi on hyvä ja se kannattakin ladata itselleen. Osoitat vain kännykkäsi kameralla pyörässä olevaa QR -koodia ja pyörä on käytössäsi. Tämä on suuri edistys, sillä monissa kaupunkipyörissä on pakko näpytellä pitkiä koodeja saadakseen pyörän irti telineestä.

Jos tietää käyttävänsä kaupunkipyörää Budapestissa, rekisteröitymisen MOL Bubi:in kannattaa hoitaa jo Suomessa etukäteen.

Vuokrapyörä matkalla | Lontoo | Barclay

Barclay kaupunkipyörät: reippaat 10 000 vuokrapyörää ja yli 800 telinettä ympäri kaupunkia. 24 tuntia maksaa 2£ ja jos kertakäyttö on alle 30min, niin käytöstä ei laskuteta erikseen. Uuden pyörän saa ottaa telineestä 5 min. edellisen palautuksesta. Aivan verraton tapa katsella suurkaupungin kujia ja puistoja.

Lontoossa on myös Cycling Super Highways, 12 tien pintaan maalattua pyörille tarkoitettua väylää, jotka vievät keskustasta esikaupunkeihin. Keskustan valoristeyksissä ajokaistan koko etuosa on varattu pyöräilijöille, jotta liikenteen pienimmät pääsevät vauhdilla kärkeen, kun valot vaihtuvat.

Vuokrapyörä matkalla, Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Vuokrapyörä matkalla |Pariisi | Velib

Pariisissa julkinen kaupunkipyöräsysteemi toimii hyvin. Vélib-asemia on 1800 kappaletta ja pyöriä yli  23 000. Yhden päivän lippu maksaa alle kaksi euroa ja ensimmäinen puolituntia on ilmainen. Näppärä pyöräilijä käyttää pyörää puolentunnin välein pyörätelineessä ja pyöräilee koko päivän ilmaiseksi.

Ongelmaksi voi tosin tulla, että asemat ovat täynnä, jolloin matkaa pitää kiltistä jatkaa sellaiselle asemalle jossa on tilaa. Pyörät on myös muistettava palauttaa niille tarkoitetuille asemille, mikäli ei halua maksaa 200 euron sakkoa

Vuokrapyörä matkalla, Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Vuokrapyörä matkalla, Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Bangkok

Bangkokissa kannattaa ottaa opastettu puolen päivän ajelu, missä opas pyörittelee keskustan takakujia ja toreja, välillä mennään kanavan yli paatilla ja sitten jo ajellaan viidakossa riisiviljelmien keskellä betonisilla käytävillä. Keikkaan sisältyy mainio lounaskin kanavan rantakuppilassa. Näihin paikkoihin ei välttämättä löydä ilman opasta ja kokeneet järjestäjät osaa kiertää liikenteeltä hankalat paikat. Kurkkaa missä minä fillaroin 40 km +40 C asteen helteessä

Bangkok

Espanja

Pyöräily on myös hyvää kuntoilua, etenkin jos reitti kulkee Gympark:n kautta, missä voi ottaa meren rannan kuntoklubilla pikku jumpan. Mm. Palma de Mallorcalla käytössä on hyvä kaupunkipyörä systeemi ja rantatie sopii hyvin leppoisaan pyöräilyyn.

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Palma de Mallorca

Palma de Mallorca

Vuokrapyörä matkalla | Sevilla | Sevici

SEVici on Sevillassa vuodesta 2007 pyörinyt kaupunkipyöräverkosto, jolla on 250 asemalla 2 500 polkupyörää. Kaupungissa on 120 kilometriä pyöräteitä, eikä liikenne ole ollenkaan kaoottista, joten pyörän vuokraamista voi vain suositella. Joen rannalla kulkevat kevyen liikenteen väylät ja kaupunginlaidoilla kiertää ‘cycle superhighway’ -verkosto Lontoon malliin.

Pyöräpalvelu taas on kuten Pariisissa, Sevici-telineitä on keskusta täynnä. 13 eurolla saat viikoksi tunnukset, joilla voit ottaa pyörän käyttöösi. Menopelin voi palauttaa mihin tahansa Sevici-telineeseen, jossa on vapaata tilaa. Mikäli käytät pyörää alle 30 minuuttia, käytöstä ei mene lisämaksua. Näppärällä käytöllä viikon vuokran voi saada jäämään kolmeentoista euroon. Vakuudeksi palvelu varaa luottokortilta 150€.

Pyörät on hyväkuntoisia kaupunkipyöriä, valot ja vaihteet löytyvät. Lukkokin on, jos haluaa hetkeksi jäädä maisemia ihailemaan Cavan tai cortadon äärelle.

Sevillan harvinaisen suureen vanhaan kaupunkiin on erityisen palkitsevaa tutustua pyöräillen. Ajelu jaksaa kiinnostaa loputtomiin, koska nurkan takaa paljastuu aina jotain uutta mielenkiintoista. Aikainen aamu on parasta aikaa hiljaisuuden, hämärän ja lintujen laulun muuttaessa kaupungin tunnelman kuin keskiajalle. Kymmenien kirkkojen kellot soivat kukin vuorollaan ja luovat äänimaailman, jollaista ei Suomessa koskaan tavoita.

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Singapore

Singaporessa olen pyöräillyt paljon siellä asuessani. Lähdin aina viikonloppuna ennen kuutta ajamaan, kun oli vielä viileää ja kadut tyhjiä. Saaren keskiosassa on puistoja (primary jungle) mistä löytyy polkuja, apinoita ja käärmeitä. Nykyisin keskustasta pääsee vapaasti Gardens By The Bayn kautta ajelemaan East Cost:n puistoteitä aina lentokentälle saakka.

Singapore

Singapore

Saksa

Saksassa on tarjolla paljon sähköavusteisia pyöriä, joka varsinkin Alppien tuntumassa on paikallaan. Onkohan pyörällä ja sähköpyörällä eri promillerajat?

Saksa

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Suomi

Onhan niitä upeita pyöräilymaastoja kotimaassakin. Käy vaikka syksyllä Hailuodossa herkkutatteja metsästämässä. Siellä jäkäläkangaspoluilla on kuin ajelisi satumaassa. Ylläs-Levi välillekin on avattu pyöräpolku, joka etenkin ruska-aikaan voi olla elämys.

Oulu

Kovin harvoin tulee silti kotikaupungista kirjoiteltua. Syy on yksinkertainen. Oulu on Paska kaupunni, joka on jäissä, pimiä ja pakkasen armoilla suurimman osan vuodessa. Siksi mietinkin, mikä minut tässä kaupungissa saa iloiseksi ja mitä haluaisin kotikaupungistani nostaa erityisesti esille. Vastaus oli heti selvä. Pyöräily. Oulu on Paska kaupunni, mutta pyöräilijän paratiisi. Kaupunki avautuu pyöräillen aivan toisella tavalla ja pyöräily on todella oululaista meininkiä! Sitä, jos mitä, kehtaa suositella.

Annan täydet plussan Oulun kaupungille siitä, etttä pyöräliikenne ei ole yritetty pakottaa jo ennestään tukossa oleville autosilloille. Oulussa on toimittu todella fiksusti. On rakennettu jalankululle ja pyöräilylle suuri määrä omia siltoja. Pyöräteitä Oulussa on yli 600 km.

Mukavan, valmiiksi suunnitellun reitin pääset lukemaan täältä. Oulussa ei ole kaupunkipyöriä, mutta pyöriä saa vuokrattua mm. Nallikarista tai Mustosen pyörästä, Rautatienkadulta.

hailuoto

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Tunturi e-bike

Aikaisemmin pyöräilin töihin kesät talvet. Vuodessa tuli matkaa yli 5000km. Minulle oli tärkeää, että pyörässä on kevyt runko ja napavaihteet. Viimeisin oli Cannondale Quick, joka oli tosi kevyt runkoinen, kapeat vanteet, talvella nastat edessä ja takana ja meno oli vakaata liukkaillakin. Kovalla pakkasella polkeminen meni raskaaksi kun vaseliinit jäykistyy,  joten pro-jengi vaihtoi laakereihin ohuemmat rasvat.

Nyt kun minun keuhkokapasiteetti on puolittunut keuhkon poiston takia, ostin avuksi Tunturin e-bike:n. Runko on kyllä painava, mutta 250W lisätehoa auttaa mäessä ja vastatuulessa niin, että naurattaa.

Sähkömoottori avustaa ainoastaan polkiessa. Ohjauslaite mittaa polkemiskiihtyvyyttä 16 anturilla joten se reagoi kyllä ripeästi. Avustuksen tehokkuus on säädeltävissä nopeuden ja tehon mukaan. Yhdellä latauksella pääsee 35km – 150km riippuen avustuksen säädöistä. Akun lataus tässä Bosch:n systeemissä hoituu 3 tunnissa.

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Fillarimatka. Vuokrapyörä, kaupunkipyörä

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

27 comments

Oulu on Paska kaupunni, mutta pyöräilijän paratiisi - TÄMÄ MATKA 22 syyskuun, 2019 - 3:24 pm

[…] Olemme käyttäneet kaupunkipyöriä mm. Pariisissa, Lontoossa, Helsingissä, Sevillassa, Nizassa, Tel Avivissa, Budapestissa, Palma de Mallorcalla, Singaporessa, ympäri Saksaa jne. Kaupunkipyörät ovat aivan mahtava lisä matkailijoiden palveluun, mutta tietenkin myös paikallisille. Näitä vaaleanpunaisia ajopelejä on todellakin kaivattu kaupunkiin. […]

Reply
Oulu on pyöräilykaupunki - Sykkeleitä ja Baanaa - TÄMÄ MATKA 22 syyskuun, 2019 - 3:05 pm

[…] Olemme käyttäneet kaupunkipyöriä mm. Pariisissa, Lontoossa, Helsingissä, Sevillassa, Nizassa, Tel Avivissa, Budapestissa, Palma de Mallorcalla, Singaporessa, ympäri Saksaa jne. Kaupunkipyörät ovat aivan mahtava lisä matkailijoiden palveluun, mutta tietenkin myös paikallisille. Näitä vaaleanpunaisia ajopelejä on todellakin kaivattu kaupunkiin. […]

Reply
Lotta Watia | Unagidon 8 huhtikuun, 2016 - 1:35 am

Reissussa on kyllä mukava pyöräillä. Toisaalta tykkään ehkä vielä enemmän kävelystä, mutta jos aikaa on rajallisesti, pääsee fillarilla tietysti nopeammin näkemään kaupunkia. Suurimmissa kaupungeissa ja ruuhkaisissa keskustoissa en mielelläni kuitenkaan pyöräile, kun se tuntuu vähän vaaralliselta.

Reply
Teppo/Tämä matka 8 huhtikuun, 2016 - 10:57 am

Jep, liikenteen seassa ei ole kiva pyöräillä, mutta aina löytyy hiljaisempia kujia. Tokiossakin ajelin Asakusasta Tsukijin markkinoille Sumida joen rantaa. Olihan siellä muutama umpikuja, mutta pääosin rauhallisia kujia ja rantapolkuja.

Reply
Anna | Muuttolintu.com 6 huhtikuun, 2016 - 10:32 pm

Suomesta on kyllä ikävä sitä, että työmatkat on niin helppo heittää fillarilla. Melbournessa on toki tosi vahva pyöräilykulttuuri, on pyöräväyliä ja ihmiset ottavat pyöräilynsä tosissaan. Mutta samalla valitettavasti täällä on liikaa urpoja autoilijoita, jotka vihaa pyöräilijöitä. Mieheni on innokas pyöräilijä, ja on kertonut että jatkuvasti tulee keskisormea ja haistattelua, vaan siksi, että on pyöräilijä. Ja pyöräilijöitä kiilataan kumoon yms. Monet onkin päätyneet ajamaan kamera kypärässä, jotta on todisteita, jos jotain ikävää sattuu. Myös vuokrapyöriä kokeiltiin vähän aikaa sitten kaupungissa. Homma ei oikein lähtenyt lentoon, koska kypäräpakko. Kuka kulkee lomalla kaupungilla kypärän kanssa? Joihinkin pyöristä lisättiin kypärät mukaan, mutta silti, pyörät ovat hävinneet katukuvasta ainakin toistaiseksi. Aika iso harmi.

Reply
Teppo/Tämä matka 7 huhtikuun, 2016 - 7:53 am

Yllättävää, että sielläkin yliholtotaan kypäräpakolla. Ei ole Helsingissäkään yleisöpyöriä. Sitä yritettiin reilut 10 vuotta sitten, mutta käyttäjillä ei ollut mitään vastuuta pyöristä ja ne häviskin aika pian – se oli sellanen sinisilmäinen harjoitus. Tuosta autoilijoiden vihasta on ollut paljon keskustelua Lontoossa ja siellä pyöräilijöille on annettu oikeuksia kuten tuo paalupaikka liikennevaloissa. Pikkuhiljaa kevyen liikenteen oikeudet hyväksytään.

Reply
Johanna Hulda - Discovering Sunbeams 6 huhtikuun, 2016 - 6:50 pm

Pyöräily on kyllä minustakin paras ja useimmin myös se nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Enemmän sitä tulee silti arjessa harrastettua kuin matkoilla. Nostan hattua kaikille talvipyöräilijöille, sillä itse en jäällä ja loskassa suostu polkemaan vaan kävelen mieluummin. Pyörä on huippu menopeli ihan matkustusvälineeksikin. Itse olen tehnyt viikon mittaisen pyörämatkan Portugalin rannikkoa pitkin Algarveen. Ystäväni taas polkee parhaillaan Kaakkois-Aasiasta Silkkitietä pitkin Suomeen, yksin. Siinä on kyllä sisukas ja rohkea likka!

Reply
Teppo/Tämä matka 7 huhtikuun, 2016 - 7:57 am

Algarven rannikkon pyöräily kuulostaa hyvältä. On kyllä sun kaverilla rohkeutta! Pitääkö Silkkitien polkija blogia?

Reply
Pirkko / Meriharakka 4 huhtikuun, 2016 - 10:24 am

Maailmalla olemme pyöräilleen kaupungeista vain Köpiksessä. Amsterdamissa varmaan seuraavan kerran pyöräilemme.
Ja sitten tietysti useimmissa maaseutukohteissa, pienillä saarilla tai vaikka Makedonian pienissä kylissä. Hyvä tapa nähdä enemmän kuin autolla tai kävellen.

Reply
Teppo/Tämä matka 7 huhtikuun, 2016 - 8:02 am

Jos Amsterdamissa käytte niin pyöräillä voi myös Keukenhofissa – miljoonien tulpaanien kanssa…

Reply
Outi/Maa Quzuu 3 huhtikuun, 2016 - 7:26 pm

Aikamoinen sissi kun talvellakin suostut pyöräilemään. Suomen maantiet tulivat tutuiksi viime kesänä, kun pyöräilin Helsingistä Utsjoelle ja tänäkin kesänä on odotettavissa jotain vastaavaa, joskaan ei niin suureellista. Mutta ulkomailla pyöräily on jäänyt kyllä harmillisen pieneksi. Siihen täytyy tehdä muutos 🙂

Reply
Teppo/Tämä matka 4 huhtikuun, 2016 - 9:58 am

Talvella on parasta kun on lumiset puhtaat pyörätiet. Jäässä tai sohjossa ajaminen ei tietty ole mukavaa. Tuo Suomi päästä päähän on kyllä vaativa keikka.

Reply
Venla / Breezes from my Atlas 3 huhtikuun, 2016 - 5:58 pm

Hei jes, ihan huikee paketti! Kiinnostaa nykyään, kun itsekin tulee pyöräiltyä vuoden ympäri. 🙂 Oon kokenu ja ajatellu, etten uskalla lähteä reissussa pyöräilemään tai että vuokrat olis kalliita, mutta esimerkiks toi Lontoon pyörävuokraushan on käytännössä ilmasta. Ehdottomasti palaan tähän postaukseen myöhemmin, kun tulee reissua johonkin näistä kohteista!

Reply
Teppo/Tämä matka 4 huhtikuun, 2016 - 7:07 am

Niin on, käytännössä ilmaisia ja vielä se saatavuus kun niitä asemia on melkein joka toisessa korttelissa. Ei tarvi googlata vuokrafirmojen osoitteita ja karttoja.

Reply
Terhi / Muru Mou 3 huhtikuun, 2016 - 5:38 pm

En ollut pyöräillyt vuosiin ennen kun muutin Köpikseen. Täällä pyöräily on paras (ja minulle lähes ainoa) tapa liikkua paikasta toiseen, ja suosittelen pyöräilyä turisteillekin. Tuo Bangkokin pyöräretki kuulostaa mielenkiintoiselta, sitä voisi joskus kokeilla. Mulla on luonnoksissa postaus Balin pyöräretkestä, mikä oli aivan todella hyvä (eikä vähiten siksi, että reitti oli suurimmaksi osaksi alamäkeä…).

Reply
Teppo/Tämä matka 4 huhtikuun, 2016 - 7:04 am

Balilla ajelin Amedin rauhallisia kyliä ja rantoja kanojen ja koirien seassa. Odotan mielenkiinnolla Balipyöräilypostausta 🙂

Reply
Stacy 3 huhtikuun, 2016 - 5:13 pm

Olen fillaroinut kolmessa maassa. Niistä paras panostus kevyeen liikenteeseen oli Tanskassa. USA oli huonoin ja Suomi siinä välissä. Suomen ongelmia ovat huonohko ja vaarallinen pyörätieverkko ja jyrkät nousut, onneksi eivät kuitenkaan kovin pitkät nousut ja tietysti talvi. USA:ssa taas vuoristossa oli vielä jyrkemmät nousut ja nousut olivat usein vielä pitkiäkin, autojen tottumattomuus fillaristeihin ja kuumuus. Tanskassa ei mitään ongelmia ollutkaan. Tanskassa myös vuokrasin pyörän päiväksi ja hyvin se minua palvelikin. Suomessa sen sijaan olen ruvennut kuljettamaan fillaria junassa, koska se tulee helposti halvemmaksi kuin paikallisliikenteen liput.

Reply
Teppo/Tämä matka 4 huhtikuun, 2016 - 6:55 am

USA on kyllä tehty autoille. Texasissakin kun kävelee niin autot pysähtyy ja kysyy mikä ongelma? tarvitko kyydin? Siinä maassa tuo Manhattanin fillaripalvelu on huimaa edistystä.

Reply
Virpi /Täynnä tie on tarinoita 3 huhtikuun, 2016 - 11:32 am

Nyt kyllä hävettää sanoa, että minun viimeisimmästä pyörällä ajostani on ainakin 10 vuotta aikaa 😀 No puolustukseksi sanon, että liikun kyllä muutoin ja liikun mielelläni kävellen tutkien uusia paikkoja, mutta toki pyörä olisi mainio väline ja nopeuttaisi hiukan matkantekoa.

p.s. Käyn minä spinnigissä, mutta se ei taida olla ihan sama asia. 😀

Reply
Teppo/Tämä matka 3 huhtikuun, 2016 - 12:37 pm

Kävely on minunkin tapa tutustua kaupunkeihin kun on aikaa, varsinkin vanhan kaupungin kapeilla kujilla mihin pyörällä ei kehtaa mennä. Spinnig on kovaa treeniä, kävin aiemmin kun kunto oli kova 🙂

Reply
Tiia/ReiseReise 3 huhtikuun, 2016 - 8:33 am

Voi en tiennytkään, että NY:ssa on kaupunkipyörät ja noin hyvät pyörätiet! Tykkään erityisesti noista kuvista, jostain syystä sateesta kiiltävä asfaltti miellyttää mun silmää aina. Mulle tuli tuosta artikkelikuvan pöytäliinasta mieleen Baijerin värit ja taitaa kuva ollakin täältäpäin Saksaa? Mutta mistä tuo Saksan kolmas kuva järvestä on? Bodenjärvi? Pakko päästä tuollaisiin maisemiin.

Reply
Teppo/Tämä matka 3 huhtikuun, 2016 - 12:29 pm

Jep, tarkasti katsoit, bier garten on Baijerista. Järvikuva on Geneve-järveltä. Zurich ja Geneve järvien rannat on pyöräilymaisemiltaan tosi hienoja. Jos ei ole aikaa kiertää koko järveä niin puolessa välissä pääsee lautalla toiselle puolelle jatkamaan.

Reply
Teija / Lähdetään taas 3 huhtikuun, 2016 - 8:21 am

Pyöräily on ihan mahtava tapa tutustua paikkoihin. Pääsee nopeampaa kuin kävellen, mutta myös sellaisiin paikkoihin, joihin auto ei mahdu. Olen myös vuokrannut pyörän tosi monessa paikassa. Nyt on selvityksen alla, onko Mallorcalla tai Menorcalla vuokrattavana pyörän peräkärryä lapsen kuljettamista varten. Touko-kesäkuun vaihteessa kun siellä on varmasti vielä riittävän viileät pyöräilysäät.

Reply
Teppo/Tämä matka 3 huhtikuun, 2016 - 12:25 pm

Se nopeus on just se juttu, varsinkin työmatkoilla kun vapaa-aikaa on yleensä rajoitetusti. Mallorcahan on tosipyöräilijöiden kohde kun on kaunista luontoa, hyviä teitä ja palvelut pelaa.

Reply
Mitä meille kuuluu? - TÄMÄ MATKA 2 huhtikuun, 2016 - 10:50 am

[…] Mies liikkuu nyt niin paljon, että tällaista sohvaperunaa hävettää kamalasti oma laiskuus. Uusi sähköpyörä näyttää niin kivalta ajettavalta, että itsekin tahtoisin […]

Reply
Miika ♥ Gia | matkakuume.net 31 maaliskuun, 2016 - 5:44 pm

Pyöräily on parasta, niin matkalla kuin kotonakin. <3

Meistä toinen on yhtä hullu kuin sinä ja pyöräilee kesät talvet, toinen kaivaa spandexit esiin vasta kevään tullen. 🙂

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 31 maaliskuun, 2016 - 7:33 pm

Joo, niin on!

Paitsi, että meillä sama. Toinen pyöräilee 365 päivää. Toinen ehkäpä 65….

Reply

Leave a Comment