Stelvio Pass, Italia – TOP10 maailman vaarallisimmat tiet

Stelvio Pass

Stelvio Pass, vuoristosola Pohjois-Italiassa, joka nousee aina 2757 m korkeuteen. Se on korkein autolla ajettava reitti Itä-Alpeilla, ja toiseksi korkein Alpeilla. Vain Ranskan Col de l’Iseran on sitä 17 metriä korkeampi. Top Gear julisti reitin vuonna 2008 maailman parhaimmaksi autolla ajettavaksi mutkatieksi ja sola on mukana TOP10 maailman vaarallisimmat tiet listauksessa.

Todellisia haasteita etsivät extreme-autoilijat suuntaavat kohti reittiä, jossa huiputetaan Alppien korkeimmat ajettavissa olevat kohdat Passo di Gavia (2621m), Passo del Stelvio (2757m), ja Passo del Rombo (2474m).

Saksankielisessä maailmassa paikka tunnetaan nimellä Stilfser Joch. Myös nimityksen Passo dello Stelvio näkee käytettävän usein.

Stilfser Joch, Passo dello Stelvio, Stelvio Pass

Stilfser Joch, Passo dello Stelvio, Stelvio Pass

Mercedes-Benz S 350 L

Mercedes-Benz S 350 L

Stilfser Joch, Passo dello Stelvio, Stelvio Pass

Järki päässä mutkatiellä

Tie ei ole vaarallinen, jos sitä ajelee järki päässä. Tie muuttuu vaaralliseksi, kun sillä halutaan tehdä ennätyksiä. Monet ottavat hotellin läheltä solaa ja lähtevät matkaan vielä pimeässä, kun muuta liikennettä ei ole. Alla olevalta videolta saa kuvan siitä, miten tiukkoja mutkat ovat. Ei niissä taivutella MacLareniakaan kovin nopeasti, saati sitten yli viiden metrin pituista Limousine S- Mersua, jonka vuokraamon oikusta saimme allemme.

Tie keskellä “ei mitään”

Stelvio Pass ei sijaitse mitenkään “matkan varrella”, vaan sen huiputtaakseen pitää etsiytyä Etelä-Tirolin ja Sordrion maakuntien rajalle. Tie yhdistää Valtellinan ja Meran kaupungit. Navigaattorin kanssa kohtasimme jälleen tutut ongelmat. Tie on niin hidas ajaa, että navi ei hyväksy/ymmärrä sitä reitiksi lainkaan. Tien löytääkseen navin ohjeita EI siis tule kuunnella.

Koko tien rakentaminen 1820-luvulla oli aikansa typeryyttä ja suuruudenhulluutta. Toki se  on toiminut valtioiden rajana, mutta siellä on myös sodittu verisesti. Nykyisin tie sijaitsee kokonaisuudessaan Italian puolella, mutta Sveitsin puolelle ei ole lyhyimmillään kuin 200 metriä.

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Lähesty luoteesta

Mistä suunnasta Stelvio Passia sitten pitäisi lähestyä? Monet vuoristotiet ovat yhtä hyvin ajettavissa kumpaankin suuntaan, mutta Stelvio Passin kohdalla suositus olisi ajaa se lähestyen luoteissivulta. Tie ennen solaa on siellä kauniimpi ja nousu tapahtuu ajaen kivisessä rännissä, joka tekee 48 mutkasta mielenkiintoisempia.

Me ajoimme reitin toisin päin, koska olimme jo matkalla takaisin Saksaan. Alun nousu ei ollut mitenkään kaunista, vaan pikemminkin hetkeksi mielen valtasi pettymys: Tällainenko tämä nyt vain on? Toisaalta yli viiden metrin pituisen Mersun taivuttamista mutkiin oli helpompi harjoitella ilman sivuilla kohoavia muureja. Reitillä on myös tunneleita, joista onneksi selvisin itse peruuttamatta asenteella: “Mulla on Mersu, Sinä peruutat”.

Ajo sujui hyvin, mitä nyt Teppo muutamaan otteeseen hönkäisi äänekkäästi syvään ja muistutti auton, tien, kanttikivien ja kulman geometriasta. En alkuunkaan käsitä mistä mies puhui? Kertaakaan ei osunut mihinkään! Lapsien takapenkiltä esittämiä epäilyksiä äidin ajotaidosta ei huomioida. Mersu luovutettiin ilman naarmuja takaisin vuokraamolle, joten suut suppuun.

IMG_7312

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Tuulta ja hoippuvia pyöräilijöitä

Ylöspäin etenevien polkupyörien väistely oli oma lukunsa. Noususta väsyneet pyöräilijät eivät polje siististi tien sivussa, vaan hoippuvat välillä ylöspäin koko tien leveydeltä. Ohittaminen ei ole helppoa, koska näkyvyyttä eteenpäin ja seuraavaan mutkaan ei yksinkertaisesti ole olemassa riittävästi.

Huiputuksen jälkeen, pieni matka alaspäin luoteissivua, aukeavat ehkäpä ne parhaimmat näkymät. 2700 metrin korkeudessa tuuli ja kylmyys eivät kuitenkaan tee kesähepenissä ulkona valokuvaamisesta mitenkään nautinnollista. Tuuli etenkin sai silmät valumaan vettä laseista huolimatta ja paiskoi suun täyteen pölyä ja hiekkaa. Pojat  poistuivat autosta vain paetakseen sinne heti takaisin. Itse kiipesin pienen muurin päälle ottamaan kuvia vain huomatakseni, että kyseessä oli ehkäpä maailman typerin idea. Hame oli kaulassa saman tien ja pudotus alaspäin aivan liian suuri.

Vahva suositus: Mene ja aja!

Ajat Stelvio Passin miten päin vaan läpi, on näköalapaikkoja riittävästi ja maisemat laaksoihin henkeäsalpaavia. Ehdoton, järkkymätön ja vankkumaton suositus: Mene ja aja!

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

Stelvio Pass

14 Comments

  • Olen ajanut Stelvio Passin, ja lukuisia muita Alppien ylityksiä (Timmelsjosh Grossglockner, Furka Pass jne, ) plus Norjassa Trollstiggen — mutta, vielä upeampi on Romanissa oleva Transfăgărășan Highway. Kerrassaan mahtava.varsinkin kun ajaa sen pohjoisesta etelään.. Suosittelen tehokasta autoa, ja malttia osassa tietä.. Usean tunnin vääntäminen.

  • No tällaisten maisemareittien takia olisin minäkin valmis istumaan pelkääjän paikalle (en kuitenkaan ratin taakse, kun en ole siellä muutenkaan vuosiin isunut) ja kokemaan aidon vuoristoradan. Täytyy panna Alpitkin taas matkalistaan odottamaan oikeaa hetkeä.

  • Me ollaan ajettu noita passeja joitakin moneenkin kertaan, lähinnä välillä Italia – Sveitsi. Tuo tosin näytti niin oudolta, että olisko jäänyt kokonaan huiputtamatta?

    Mutta totta kuten sanot, vauhti tappaa, ei neulansilmäkurvit. Vaikka on se välillä aika hurjaa kun joku raskas ajoneuvo tulee vastaan, eikä pienemmällä silloin ole muuta mahdollisuutta kuin peruuttaa. Vaikka johtotähdellä ajais 😉

  • Upeita maisemia. Minä en suuresti rakasta näitä vuoristoteitä vaikka onkin pakko myöntää, että päämäärä tai kokemus sitten aina kultaa muistot, ja jälkeenpäin tykkäsinkin paikasta. Täällä Kaliforniassa tulee aina välillä ajeltua noita pieniä mutkateitä vuorille ja juurikin nuo pyöräilijät aina hirvittää minua eniten.

  • Stelvio Pass näyttää samaan aikaan sekä mun pahimmalta painajaiselta että unelmalta 😀 Rakastan vuoristomaisemia, mutta kaikenlaiset serpentiinitiet saa aina sykkeen kurkkuun. Toisaalta jännityshän tuo oman lisänsä roadtrippeihin, ja ainakin kuvissa näkyy aidat edes osassa tietä! Ajettiin Kaliforniassa Highway 1 muutama viikko sitten, ja olin kyllä pelkääjän paikalla hätää kärsimässä kun mereen oli suora pudos eikä kaiteista tietoakaan 🙂

  • Voi pyhä elämä mitä maisemia! T. vuorihullu 😀 Mä niin lähtisin tonne koska tahansa ja riemusta kiljuen. Tosin en kyllä itse auton rattiin suostuisi, mutta lupaisin ihailla maisemia erittäin sujuvasti. Apua, en mä osaa sanoa tästä mitään, sukat vaan pyörii jaloissa noiden kuvien katselemisesta. Pakko päästä Alpeille taas pian!

  • Nyt alkoi sydän läpättää, kun näitä kuvia katsoin: kaipaan aivan hullun lailla vuorille!! Ostimme juuri uuden auton, joka on kuin luotu näihin maisemiin, mutta joka on sen verran iso, että minua ei sen rattiin serpentiineillä saa. Kokeilimme sitä jo vähän Pyreneillä ja hyvin toimi, eli luvassa on varmasti vuorikruisailua lähiviikkoina 🙂

    • Ei muuta kuin tuonne kruuisailemaan. Kokeile ihmeesä itsekin ajaa mutkatiellä. Se on oikeasti hauskaa : D

      Itse lähdetään nyt Latviaan ja Liettuaan. Saas nähdä miten siellä sujuu. Ajokulttuuri kun on aika röyhkeää.

  • No huh mitä vuoristonäkymiä! Vähän kyllä voisi olla kieli keskellä suuta noilla serpentiiniteillä. Näkyikö reitillä muuten pitkänmatkanpyöräilijöitä, vai pelkästään päivämatkalaisia? Olisi aika kiinnostava kokemus ja suoritus lähteä tuonne polkemaan, etenkin täysien pakkausten kanssa.

    • Ei näkynyt pitkänmatkalaisia, vaan olivat näitä kilpapyöräilijöiden näköisiä superlihaskimppuja. Ainakin alaspäin tullessaan olivat kyllä aika eufoorisen näköisiä : D Mietittiin, että sähköpyörällä olisi kivaa…. Mutta entäs kun akku loppuu…

      Tuolla on varmaan vähän haastavaa majoituksen kanssa, mutta miksei onnistuisi.

  • Hyvä vinkki, ilman muuta ohjelmaan jollekin autoreissulle! Just viime viikolla Norjassa oli hksi huippupätkä, jossa noustiin merenpinnan tasolta reiluun kilometriin. Rauhallisesti ajaen 30 kilometriä meni tunnissa muutaman kuvaustauon kanssa. Suurin hidaste oli tiellä maannut lammaslauma, josta pari yritti autoon sisälle ikkunasta. Olisihan ollut oma ilo ajaa tuo pätkä ihan tosissaan rattia vääntäen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *