Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

by Anna | TÄMÄ MATKA

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso sai oman Unesco merkintänsä, kun Rüdesheimin ja Koblenzin välinen 67 kilometrin pituinen jokivarsialue, ”Romanttinen Rein” luokiteltiin osaksi maailman kulttuuriperintöä vuonna 2002.

Reinin laakso on toki pidempi, kaikkiaan 1230 kilometriä, mutta juuri tuolla 67 kilometrin matkalla on eniten dramaattisia kallioita ja joen jyrkkiä käännöksiä, yli 40 linnaan sekä tietenkin viiniköynnöksiä ja ristikkotaloja.

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Burg Pfalzgrafenstein on saarella sijaitseva tullilinna 1300-luvulta. Kauppiaat, joilla oli haluttomutta maksaa jokitullia, teljettiin tyrmään odottamaan mielipiteen muuttumista. Tastalla Burg Gutenfels 1200-luvulta.

Reinin laakso – Rantatietä joen molemmin puolin

Koblenzin ja Rüdesheimin välillä autotie kulkee molemmin puolin pitkin rantaa viinirinteiden äärellä. Me olemme suosineet aina länsipuolen tietä numero 9, koska tällä puolella ovat Bacharachin ja Oberweselin kauniit kaupungit.

Aloitimme Reinin jokivarteen tutustumisen Rüdesheimin vastapuolelta, Bingen am Rhein nimisestä kaupungista. Osin syynä tähän oli se, että lähestyimme Reiniä Frankfurtista, joten silloin päätyy väkisinkin läntiselle puolelle. Toinen syy on se, että Rüdesheimissa käy kolme miljoonaa turistia vuodessa. Matkailijamäärää on jotenkin vaikea käsittää, ja se tuntuu pieneen kaupunkiin täysin sopimattomalta määrältä

Bingen am Rhein on kaupunkina pieni ja nopeasti ohi ajettu. Sen jälkeen onkin hetki aikaa vain huokailla ja katsella viiniviljelmiä – ja linnoja! Linnoja on joen oikealla ja vasemmalla rannalla muutaman kilometrin välein lähes jokaisen vuoren huipulla, enemmän tai vähemmän raunioina.

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Kolme-neljä kylää on maksimi, mitä yhtenä päivänä kannattaa katsella. Me vietimme Reinillä kolme päivää

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Kaikissa kaupungeissa nähtävyydet on esitelty selkeästi

Reinin laakso – Bacharach, ristikkotaloja ja patikointia

Bacharachin ohi on helppo ajaa vauhdilla, sillä kylä on hyvin suojautunut muurien taakse. Auto jätetään muurien ulkopuolelle ja kylään pääsee muurin pienistä kulkuaukoista. Eteen tupsahtaa täydellinen saksalainen ristikkotaloidylli.

Bacharach on yksi Reinin mukavimmista kylistä. Ristikkotaloja löytyy kaupungista aina vuodesta 1368 alkaen ja viiniviljelmille on helppo lähteä suoraan kylästä vaeltamaan. Suosittelen kiipeämään yhdelle kaupunginmuurintorneista, josta on tehty näköalapaikka.

Bacharachin kukoistustarina alkoi vuodesta 1314, kun silloinen kuningas Louis Bavarialainen keksi määrätä, että viinitynnyrit oli purettava kylän kohdalla pienempiin aluksiin ”turvallisuuden takia”. Reinin läpi purjehtiessa kauppiaiden piti maksaa kymmeniä ”tulleja” rannalla valtaa pitäneille paroneille, ruhtinaille ja kuninkaille. Romanttiset, keskiaikaiset linnat Reinin kummallakin puolella ja jopa sen keskellä ovatkin, ”Maksat, tai itket ja maksat” -politiikan aikakaudelta.

Laajalti kaupungissa näkyvä Wernerkapelle, on keskeneräinen goottilainen raunio. Sen rakentamiseen liittyy verinen legenda. Kerrotaan, että 16-vuotias Werner Bacharach rituaalimurhattiin kiirastorstaina 1287, jotta hänen vertaan voitaisiin käyttää juutalaisyhteisössä pääsiäisen uhrimenoissa. Kyseinen teko sai aikaan suuren juutalaisvainon, joka tuhosi juutalaisyhteisöt lähimmiltä alueilta.

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Stahldeckin linnassa, joka näkyy korkean vuoren päällä, on hostelli.

Reinin laakso – Oberwesel, reitin parhaimmat maisemat

Oberwesel on lähes 3000 asukkaan kaupunki, ei ehkäpä niin soma, kuin Bacharach kylänä, mutta sillä on jotakin, mitä muilla ei ole – nimittäin upeat näköalat Reinille.

Oberwesel on yksi suurimmista viininviljelyn keskuksista keski-Reinin aluella. Viiniköynnökset ovat jyrkästi rivissä ja 80% pinta-alasta on istutettu täyteen Rieslingiä. 20% on muita valkoisia rypälelajikkeita, kuten Kerneriä ja Pinot Blancoa . Jos satut tuonna suunnalle syksyllä 2017, niin Oberweselissä on viinijuhlat 8.-11.9. ja 15.-16.9.

Juuri näiden viinitarhojen keskelle pitää suunnata löytääkseen yhden parhaimmista piknik-paikoista ikinä. Etsi tie K93 tai K95, joka löytyy, kun suuntaat autolla kaupungin läpi ylös rinteille. Tietä pääsee ajamaan viiniviljelysten korkeimmalle kohdalle, josta avautuvat upeat maisemat sekä kylään, että Reinille. Kannattaa ajaa vielä mutka K93 kautta K97 ja sitä kautta takaisin Reinin varrelle. Tarjolla on erittäin hienoja peltomaisemia.

Oberwesel ei ole koskaan ollut erityisen vauras kaupunki, mutta 1200-1400 kaupunki sai kuitenkin kerättyä sen verran varallisuutta, että kykeni rakentamaan ympärilleen muurit. Keskiajalla kaupungin merkitys kasvoi, kun sinne keskittyi yhdeksän luostaria, sekä muuta kirkollista omaisuutta.

Sama 16-vuotiaan  rituaalimurhan legenda kuin Bacharachissakin, vaikutti myös Oberweselissa. Täällä Werner parka tunnetaan nimellä Werner Oberwesel. Hänen kunniakseen on rakennettu Oberweselin Pyhän Hengen sairaalan kappeli.

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Yljäällä näkyvä linna on Burghotel auf Schönburg. Jos rahat riittävät, niin sinne vain yöksi. Alkaen 290 euroa yö

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Oberwesel syksyllä 2012 rankkasateessa

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso – Loreley, voi olla pettymys

Reinin laakso on osittain hyvinkin kiemurainen ja Rein-joen käännökset ovat niin jyrkkiä, että ne vaativat joihinkin paikkoihin liikennevalot. Yksi joen vaarallisimmista kohdista sijaitsee Loreley-kallion luona. Kallion kohdalla Rein on kapeimmillaan Pohjanmeren ja Sveitsin välillä: 113 metriä leveä ja 25 metriä syvä.

Legendan mukaan Loreley, kultakutrinen neito, istui laulamassa ja kampaamassa hiuksiaan jyrkän kallion laella. Näky sekoitti jokilaivureiden ajatukset niin, että he ajoivat neidon laulun houkuttelemina aluksensa päin hiekkasärkiä.

Tahtomatta nyt mitenkään aliarvioida tätä kuuluisaa kohdetta, muotoilisin näin: Älä lataa paikkaan liikaa odotuksia.

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso – Boppard

Boppardissa on tullut vierailtua kolmesti. Kahtena edellisenä kertana on satanut, mutta nyt kolmas kerta toden sanoi, ja aurinko helotti täysiä koko vierailumme ajan.

Boppard on vilkas turistikaupunki, joka erään matkaoppaan mukaan ”nukkuu marraskuusta helmikuulle”. Siellä täällä näkyy vanhoja roomalaisia torneja sekä muurin pätkiä, joita on käytetty nykyisten asuintalojen seininä. Pidän kaupungin tunnelmasta. Harvassa kaupungissa hotellit ovat näin kiinni joessa. Nyt parvekkeelta sai ihailtua Reinin laivaliikennettä ja maisemaa vaivatta.

Lempipaikkojani-blogissa on laajempi esittely Boppardista

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Näkymä hotellin parvekkeelta

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Aamiaishuoneesta näkymä Reihille ja auto hotellin edessä parkissa. Harvinaista herkkua Saksassa

GedeonsEck

Ihan Boppardin vieressä on GedeonsEck -näköalapaikka. Kukkulalle pääsee tuolihissillä, mutta me ajoimme sinne autolla ihailemaan Reinin suurinta mutkaa. Paikalle kannattaa tulla illalla, jos mielessä on huikaisevat valokuvat. Aamusta aurinko paistaa vasten kameraa, kuten kuvista huomaa.

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Reinin laakso. Saksan romanttisin viintie

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

9 comments

Auviset 3 syyskuun, 2018 - 3:02 pm

Matkakuume nousussa. Ensikertalaisena kiva saada tietoa toisten kokemuksista. Siis! länsipuolta ajamaan.

Reply
Tarja 6 kesäkuun, 2017 - 8:10 pm

Enää 3,5 viikkoa ja pääsee näkemään ja kokemaan Boppard viikon ajan. Aikaisemmin olen ollut pyöräilemässä Cochemissa Mosel-jokilaaksoa ihaillen sekä Mainzissa. Koblenz myös tullut tutuksi. Saksan ihanat pikkukaupungit ovat aivan ihania.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 7 kesäkuun, 2017 - 9:19 am

Oi… Me päätettiin, että jos saadaan heinäkuulle järkättyä pidempi vapaa, niin lähdetään taas Saksaan. Tuntuu, että niin paljon jäi näkemättä. Kaikkia blogijuttujakaan en ole vielä ehtinyt Moselilta kirjoittaa 😀

Saksan pikkukaupungit <3

Reply
Merja / Merjan matkassa 25 toukokuun, 2017 - 10:01 pm

Hyviä vinkkejä! Saksaan olisi kyllä kiva päästä viinimatkalle. Riesling on ihan lemppareita, niin tuohan olisi oikea taivas mulle 🙂

Reply
Viherjuuria 22 toukokuun, 2017 - 9:54 pm

Hauska nähdä kuvia tutuista paikoista! Ajan kyseisen junareitin eli näiden kylien läpi säännöllisesti mutta harvemmin on tullut pysähdyttyä tutkimusmatkalle vaikka monta kertaa on pitänytkin. Bingen on tuttu kuten myös Rüdesheim sekä Linzin ympäristö. Pitäisi joskus oikein ottaa asiakseen ja tempaista tuonne pyörällä 🙂

Reply
Kohteena maailma / Rami 22 toukokuun, 2017 - 12:26 am

Osittain tuttuja paikkoja ja tämä postaus vahvisti vain sitä, että Saksaan ja Reinin alueelle pitäisi lähteä pian uudestaan! Itse kävin tuolla GedeonsEckillä tuolihissillä, en edes tajunnut, että sinne pääsee autolla. Paikka on kyllä joka tapauksessa upea ja ilman muuta vierailun arvoinen paikka. Siellä on kiva katsella proomujen liikkumista Reinillä ja juoda samalla tuoppi olutta. Mutta ei alholitonta Erdingeriä, minkä Teppo oli vahingossa tilannut yhdessä kuvassa 😉 Mieluummin aitoa Erdingerin vehnää, mikä on muuten melko toimiva tuote tuolla päin 🙂

Aijai, tulipas Saksaa kohtaa kova kipinä…

Reply
sari / matkallalahelletaikauas 21 toukokuun, 2017 - 10:11 pm

Mietin tovin, uskallanko tätä juttua lukea. Arvaas miksi? No kun iskee ihan hirveä Saksa kuume. olen tätä reittiä himoinnut pitkään. Nyt se menee bucketlistalle viimeinkin aika etukärkeen. Pitänee laittaa tämä teidän juttu muistiin. Muuten ilmeisesti joella pääsee risteillenkin etenemään? Onko tietoa tästä?

Reply
Jaakko / Lomalla viimeinkin 21 toukokuun, 2017 - 7:05 pm

Hyvät vinkit 😃 Riesling maistuu aina, itsellä viinitilakokemuksia Saksassa lähinnä ihan etelässä. Upeita kokemuksia kyllä!

Reply
Jonna / Lempipaikkojani 21 toukokuun, 2017 - 12:52 pm

Kiitos Bacharach-vinkistä! Se onkin itsellä näistä tässä artikkelissa mainituista kylistä vielä kokematta ja kuvien perusteella vaikuttaa juuri sellaiselta, josta minä tykkään. Ristikkotaloidyllit ovat parhaimmistoa Reinillä linnojen lisäksi. Itsekin pitäisi vielä enemmän ottaa Reinin vartta haltuun ja alkaa perehtyä alueen patikointi/kävelyreitteihin. Linnojakin riittäisi usemmankin viikonlopun ajalle. Viimeisimmäksi kävin Martinsburgissa Braubachissa ja suosittelen lämpimästi. Sievä ristikkotalokylä ja kiva pieni, (mutta hengästyttävä) nousu jyrkää rinnettä ylös linnalle.

Reply

Leave a Comment