Pitäisikö muinaisaarteet palauttaa Egyptiin?

Olen vierailut Louvressa sekä British Museumissa ja kummassakin egyptiläiset osastot notkuvat aarteita. Kuinka paljon taideaarteita on yksityisissä kokoelmissa, sitä ei voi tietää kukaan.

Pitäisikö muinaisaarteet palauttaa Egyptiin?

Egypti on yhä pontevammin pääarkeologi Zahi Hawass toimesta ruvennut vaatimaan kansallisaarteidensa palauttamista takaisin. Nefertitin rintakuva Berliinissä, hieroglyfien arvoituksen ratkaissut Rosettan kivi Lontoon British Museumissa, pyramidiarkkitehti Hemiunua esittävä patsas Hildesheimin museossa Saksassa, Denderan temppelistä peräisin oleva eläinrataa esittävä kaiverrus Louvressa sekä Egyptin vanhan valtakunnan ajan virkamiestä Ankh-Hafia esittävä rintakuva Bostonin Museum of Fine Artsissa, ovat ykkösvaatimuksia.

Egyptiläiset vetoavat YK:n kulttuuri- ja tiedejärjestö UNESCO:n sopimukseen, jossa kehotetaan kaikkia sopimuksen allekirjoittaneita valtioita tekemään voitavansa edesauttaakseen laittomasti eri maista viedyn kulttuuriomaisuuden palauttamisessa sen laillisille omistajille.

Asioilla on kuitenkin aina monta puolta ja hyvin harvat länsimaisissa museoissa olevat muinaisegyptiläiset tavarat ovat varsinaisesti ryöstettyjä, sillä niiden hankkimisaikana maastakuljetus on ollut sallittua.

Nefertitin rintapatsas

Nefertitin rintakuvan ”ryöstäminen” tapahtui aikanaan seuraavasti: Egyptin museovirasto jakoi Amarnassa kaivauksia tehneen Ludwig Borchardtin ryhmän kanssa löydetyt esineet niin, että kaivausten loputtua kaikki löydöt olivat näytillä ja museovirasto sai valita ensin yhden esineen, sitten Borchardt yhden, sitten museovirasto yhden ja niin edelleen. Nefertitin rintakuva ei edes ollut ensimmäisten valikoitujen esineiden joukossa ja Egyptin museovirasto olisi voinut koska tahansa valita sen.

Berliinissä Nefertitin rintakuva sijoitettiin väljään ja sille edulliseen paikaan. Vasta kun siitä tuli kuuluisa, egyptiläiset alkoivat kaivata sitä itselleen. Voidaan miettiä kuinka hyvällä paikalla rintakuva olisi Kairon egyptologisessa museossa. Olisiko se vain Amarna-kauden muotokuva lukemattomien muiden joukossa, mikäli se edes olisi esillä.

Ensimmäisen kerran pyyntö palauttaa Nefertiti esitettiin jo 1920 -luvulla ja uudelleen 2. maailmansodan jälkeen. Saksalaiset eivät rintakuvaa ole palauttamassa. Heidän mukaansa Nefertiti oli saatu Saksaan laillisin keinoin ja he ovat ilmoittaneet Nefertitin myös jäävän Saksaan.

Sfinksin parta

Sfinksin parta taas on Egyptin sulttaanin lahjoittama. Toiset arvostellevat arabisulttaanin oikeutta lahjoitella pois geneettisesti egyptiläisten muinaisaarteita. Toisaalta hän oli kuitenkin maan laillinen hallitsija.

1700-luvulta lähtien jolloin ryöstely kiihtyi, egyptissä oli jo nykyinen väestöpohja. Maalta puuttui kuitenkin itsenäisyys ja kunnollinen hallinto, mikä mahdollisti taideaarteiden laittoman kaupan ja lahjoittelun. Moni ajatteleekin, että ryöstely oli osa imperialismia ja jos imperialismin rikoksia aiotaan hyvittää, kulttuuriaarteiden palauttaminen olisi hyvä askel.

Aarteita myös palautetaan

Aarteita on palautettukin. Tutankh­amenin haudan löytäjä Howard Carter vei aikanaan haudasta lukemattomia mittaamattoman arvokkaita esineitä ulkomaille (Carterilla oli kaivaussopimus, mutta sen tulkinnasta tuli suurta epäsopua loppupeleissä) ja osa siirtyi hänen kuoltuaan Metropolitan-taidemuseolle. Aarteet ehtivät kuulua Metropolitanin kokoelmiin yli viidenkymmenen vuoden ajan, kunnes selvityksessä kävi ilmi, että kyseisten esineiden oli tarkoitus jäädä kaivausten jälkeen pysyvästi Egyptiin ja näin ollen Egyptin valtio oli niiden laillinen omistaja. Metropolitan-taidemuseo palautti aarteet, mutta Carterin jäljiltä esineitä on edelleen esillä Louvressa, sekä Carterin että lordi Canavorin perikuntien hallussa.

Ranska taas on palauttanut Egyptille vuonna 2009 viisi maalattua seinänkappaletta, jotka ovat peräisin Luxorin Kuninkaiden laaksosta noin 3 000 vuoden takaa. Louvren taidemuseo tosin oli ostanut esineet niinkin myöhään kun vuosina 2000 ja 2003.

Taannehtiva lainsäädäntö

Yksi kysymys on, että jos nyt aletaan harjoittamaan taannehtivaan lainsäädäntöön perustuvaa oikeutta, miten pitkälle pitäisi mennä?

Lainaan erästä pohdiskelua aiheesta: ”Colosseum rakennettiin osittain Jerusalemin temppelistä juutalaiskapinan seurauksena takavarikoiduista aarteista saaduilla varoilla, miten asia pitäisi korjata: purkaa Colosseum ja lähettää palaset Isrealiin, vai pitäisikö vain myydä Colosseun ja lähettää rahat Isrealiin. Mitä menettelyä pitäisi soveltaa Trajanuksen pylvääseen, mikä rakennettiin daakialaisilta (nykyisilta romanialaisilta) ryöstetyillä varoilla?

Kysymys on siitä kuka omistaa menneisyyden? Onko olemassa määritelmää ”ihmiskunnan yhteistä kulttuurista perintö”? Saako löytäjä aina pitää löytämänsä? Onko historiallisen esineistön ainoa oikea paikka niiden kotimaassa?