Pattaya ja seksi, K-18 materiaalia

Pattaya ja seksi – Vaikea suhtautua neutraalisti

Vietnamin sodan aikaan amerikkalaiset joukot läheisestä U-Tapaon lentotukikohdasta, tulivat Pattayalle viettämään vapaitaan. Siellä missä on sotilaita, on myös ilotyttöjä. Pattaya ja seksi kombo oli syntynyt. Sotilaiden lähdettyä bordellit täyttyivät turisteista. 1970-luvulta lähtien Pattaya on ollut seksiturismikohde. Vaikka Pattaya on tehnyt paljon töitä parantaakseen asemaansa perhematkailun saralla, enemmistö sinne matkustavista on kuitenkin edelleen miehiä.

Moni tuhahtelee arvostelevasti Pattayalla lomakohteena, mutta totuus on, että jokaisessa Thaimaan turistipaikassa löytyy oma tyttökeskittymänsä. Pattayalla seksi on siistimpää ja valvotumpaa kuin monessa paikassa, missä se on yritetty piilottaa sivukujille. Pattaya on myös iso kaupunki, joten seksikaduille ei ole välttämätöntä edes mennä.

Osan turisteista näin näkyvä seksi saa hämilleen. Toisille paikka on kuin karkkikauppa, josta joka ilta voi hankkia uuden herkun itselleen. Itseäni kiinnostivat lähinnä tyttöpaikkojen erot, sekä oudot termit, kuten Bar Fine tai Short Time Bar?

Harrastin hieman tutkivaa bloggaamista, niinä muutamana päivänä mitkä Pattayalla vietimme joulukuussa 2016. En ota tässä jutussa kantaa lieveilmiöihin prostituution ympärillä, enkä arvostele, vaan yritän vain hieman avata sitä, miten kombo Pattaya ja seksi toimii. Mieheni korostaa, että hän ei osallistunut kenttätutkimuksiin mitenkään.

Coyote, GoGo, Gentleman club

Näissä paikoissa ovat ne fiineimmät naiset. Kaikki eivät välttämättä edes ole halukkaita lähtemään kenenkään miehen matkaan. Tytöt tienaavat yleensä hyvin ja heillä saattaa olla vakiomies, joten heillä on myös mahdollisuus olla valikoivia asiakkaidensa suhteen.

Gentleman clubit ovat näistä suljetuimpia ja myös hienoimpia. Ne sijaitsevat yleensä kokonaan erillään menopaikoista ja voivat olla hyvinkin kalliita, sekä tyylikkäästi sisustettuja.

GoGo ja Coyote ovat länsityylisiä strippipaikkoja tai ns. pöydällätanssi paikkoja. Näitä paikkoja on Pattayalla yli 80. Monet paikat tarjoavat tuhmia showta, eli näissä paikoissa pääsee katsomaan sen kuuluisan ”Ping pong ja Pussy smoke cigarette shown”, sekä paljon muuta pimpalla tehtävää.

Paikkojen drinkit ja oluet ovat kalliita. Oluen hinta saattaa olla 120-180 Baht, eli 3,30-4,80€. Lady Drinkkien hinnat voivat olla yli 200 Baht, eli 5,30€

Osa tytöistä on vietävissä hotelliin. Bar Fine (korvaus tytön saamisesta mukaan) on 500-1,500 Baht, eli 13-40€ tai enemmänkin, jos kyseessä on coyote tai taitava show girl. Short Time (muutama tunti) hinta tytölle on välillä 1500 – 3000 Baht, eli 40-80€. Long Time (tyttö jää yöksi hotellille tai ainakin aamuyöhön asti) hinta 3000 – 5000 Baht, eli 80-130€.

Kun laskee shown sisäänpääsymaksun, omat juomat, muutamat Lady Drinkit, Bar Finen ja tytön hinnan yhteen, voi lasku olla yllättävän suuri.

Pub ja Beer Bar

Tyttöbaarien liikeidea on hyvin yksinkertainen. Tytöt notkuvat tiskillä. Kun mies sitten menee baaritiskille istumaan ja tilaa oluen, niin ei kestä kauaakaan, kun tyttö on jo siinä jutustelemassa: Hello sexy man, you like some drink? Can I sit with you?

Myös tyttöbaarissa asiaan kuuluu, että miehen tulee tarjota tytölle kalliita Lady Drinkkejä juttelun ohella. You buy me drink? Tytöt saavat oman osansa näiden drinkkien hinnasta, jotka yleensä maksavat näissä paikoissa 150 Baht. Idea on se, että drinkissä ei ole kuin vettä tai tuoremehua, mutta hinta on kallis. Lady Drinkit muodostavat ison osan tytön kuukausiansioista.

Melko nopeasti ollaankin asiassa: You sleep alone? You no have lady? I want go with you. You like “boom boom”?

Jos haluaa tytön yöksi hotellille, täytyy Mama Sanille (paikan sutenöörille) maksaa Bar Fine. Sen suuruus on n. 300 -500 Baht, eli 8-13€. Summa riippuu siitä mihin aikaan päivästä tyttö lähtee mukaan. Tytön kanssa sitten neuvotellaan mitä hänelle maksetaan. Short time maksaa 700-1000 Baht, eli 18-27€, Long Time taas 1000-2000 Baht, eli 27-53€. Joskus tyttöjen kielitaito on niin huono, että Mama San neuvottelee tytön puolesta.

Usein yläkerrassa on anniskelualue, jossa telkkarista tuleekin sitten jo ihan pornoa ja tytöiltä voi ostaa suihinoton samalla lailla kuin oluen. Suihinotto maksaa 500-700 Baht.

Jos seksi ei kiinnosta, paikoissa on useinkin biljardipöytiä ja muuta ajanvietettä, joten baarissa voi viettää iltaa vain juomalla olutta, kuuntelemalla musiikkia ja juttelemalla tyttöjen sekä kavereiden kanssa.

Short Time Bars

Osa baareista on ns. shortti-baareja, jossa tytöt maksavat 1000-1300 Baht, eli 27-35€ kerta. Mama Sanille maksetaan  300-350 Baht, eli 8-9€ huoneen lainasta. Paikkoihin näkee harvoin sisälle, sillä niiden tunnusmerkkinä toimivat tummennetut lasit. Short Time Baarien ulkopuolella on kyllä tyttöjä houkuttelemassa sisään.

Saunat

Saunat tarjoavat hierontaa, kylpyjä, saunomista jne. Niissä voi kylpeä, käydä sitten harrastamassa seksiä, sekä kylpeä jälleen. Näistä paikoista ei tyttöjä mukaan hotellille saa. Osassa paikoista kyse on vain kylvetyksestä, hieronnasta ja seksistä. Soapy massage lienee tunnetuin näistä palveluista. Siinä tyttö liukuu saippuasta liukkaana pitkin asiakkaan vartaloa yhä uudestaan ja uudestaan. Hinnat vaihtelevat välillä 1500 -3000 Baht, eli 40-80€.

Hierontapaikat, Dirty Massage

Hierontapaikoissa voi saada ihan hyvän hieronnan ja seksiä, tai sitten vain silittelyä ja seksiä. Idea on kuitenkin aina sama: Oil Massage with a Happy Ending.

Usein aloitetaan hieronnalla ja sivelyllä, jossa hierojan kädet eksyvät vähän liikaa reisien sisäpinnoille tai hiukset tuntuvat kuin varkain liukuvan pitkin alaselkää. Pakarat hierotaan hyvin antaumuksellisesti. Kun maksettu aika on liki lopussa, asiakasta pyydetään kääntymään selälleen. Tässä vaiheessa on sitten aika sopia jatkosta ja maksaa se. Käsityö maksaa noin 300-800 Baht, eli 8-21€.

Jos haluaa pelmuta kunnon sängyssä öljyttynä kahden tytön kanssa, sillekin löytyy hinta. Alkaen 1500 Baht 2 tuntia, eli 40€.

Hotellilla

Kun tyttö tulee hotellille, hänen ikänsä tarkistetaan ja hotelli sattaa haluta lakanamaksuna 500-1000 Baht. Hotellilla otetaan myös vierailijan henkilötodistus vastaanottoon vierailun ajaksi. Usein respasta soitetaan tytön lähtiessä pois ja varmistetaan, että kaikki on hyvin, ennen kuin henkilöllisyystodistus luovutetaan takaisin tytölle.

Seksikadut

Walking Street on jonkinlainen turistikohde. GoGo-baarien rinnalla on ravintoloita, pikkumarketteja, korukaupoja, räätäleitä jne. Erilaisia tyttöpaikkoja yökerhoista hieromoihin on tällä kahden kilometrin lihatiskillä yli sata kappaletta.

LK Metro on Walking Street pienoiskoossa. Siellä on pelkästään strippiclubeja ja tyttöbaareja.

Soi 6 on Pattayan tunnetuin pikkukatu ja tarjoaa kaduista eniten shortti-baareja. Erilaisia tyttöpaikkoja kadulla on yli 50.

Beach Road on nimenä mukaisesti Pattaya Beachin lähellä. Täältä löytyvät ns. palmutytöt, eli Beach Road -rantakadun palmujen alla yötä päivää päivystävät freelanceri huorat. Ilolintujen hinnat ovat halpoja, mutta tytöillä on joku syy olla kadulla, eikä baarissa. Sellainen syy voi hyvinkin olla HIV, sillä baareissa ja strippiclubeilla työskentelevät naiset testataan säännöllisesti HIVin osalta.

Muita tyttöalueita ovat Soi 7 ja Soi 8, Soi Diana, Soi Buakhao, Pattaya Land ja Boyz town.

Lapsiin älä koske

Tämä juttu on kirjoitettu ottamatta kantaa siihen, onko aikuisten välinen seksiturismi oikein vai väärin. Lapsiin kohdistuva seksiturismi taas on rikos. Jos todistat lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä, velvollisuutesi on ilmoittaa siitä eteenpäin. Hiljaisuus on yksi suurimmista haasteista lapsiseksiturismin vastaisessa taistelussa.

Yum Yum, Boom Boom – Liian pahaa ollakseen totta

4 Comments

  • Ymmärrän, ettet halua ottaa kantaa seksiturismiin. Minä voin ottaa puolestasi.

    Erityisesti tällaisessa seksiturismissa, jossa “rikas” valkoihoinen mies ostaa seksiä “kolmannen maailman” naishenkilöltä, on vaarana, että nainen on pakotettuna tekemään kuvattua työtä. Länsimaissa naisen myydessä seksiä on sen kyseenalaistaminen vaikeampaa, koska riskinä on kuulostaa holhoavalta ja naisen seksuaalisuutta moraalisesti ohjailevalta.

    Kuitenkin silloin, kun markkinat on rakennettuna länsimaalaisen miehen tahtoon, kehitysmaiden naisten alistuessa niihin, ei näiltä heikommasta asemasta tulevilta seksibisnekseen osallistuvilta tytöiltä ja naisilta useinkaan kysytä tahtoa tai lupaa – seksin myyminen saattaa olla ainut keino elättää itseä ja perhettä. Lisäksi ja tärkeimpänä: seksiturismi erityisesti kolmannen maailman valtioissa on voimakkaasti kytkettynä ihmiskauppaan. Tällöin heti kättelyssä toiminta on huutomerkein varustettua, jolloin kannanottaminen asiaan on lähes välttämätöntä. Ihmiskaupassa henkilö saattaa tulla salakuljetettuna, huijattuna, pakotettuna, myytynä tai muuten epäilyttävin perustein joutua bisnekseen mukaan, myös alaikäisenä ja lapsena. Ihmiskaupan uhri saattaa joutua tekaistun velan maksajaksi, jonka vuoksi on pakotettuna maksamaan työnantajan keksimän velan, jotta saa esimerkiksi passinsa tai vapauden poistua, takaisin (tapahtuu siis muussakin bisneksessä kuin pelkästään seksiturismissa). Tällaisesta on vapaaehtoisuus kaukana.

    Jokainen toki saa elättään itseään seksin myymisellä, mutta olisi erittäin naivia ajatella, että vapaa tahto ja ihmisoikeudet toteutuisivat köyhän maan seksibisneksessä. Puhumattakaan kuinka paljon riskejä väkivaltaan ja muihin vaaroihin tällaisessa bisneksessä on (tietysti hyvin valvottuna ja “maan pinnalla” vähemmän kuin alla, mikä ei kuitenkaan poista eettisesti arveluttavaa lähtökohtaa ja asemaa, josta seksiturismi köyhissä maissa kumpuaa).

    Pingpong on myös erittäin tuomittavaa, sillä naiset vammautuvat tehdessään showta, koska ei: partaterien ampuminen emättimestä ei ole suotavaa naisen terveydelle. Myös pingpongiin liittyy paljon ihmiskauppaa. Olen lukenut muistaakseni erään Thaimaahan muuttaneen (olisiko ollut indonesialainen tms.) ihmiskaupan uhrin artikkelin siitä, kuinka hän joutui pingpong-bisnekseen. Hän oli työn puutteessa pakotettuna muuttanut Thaimaahan jonkin tavanomaisen työilmoituksen perässä, mutta heti maahan saapuessaan tajunnut, että on tullut huijatuksi ja työnkuva oli erittäin erilainen kuin oltiin sovittu. Nainen joutui pinpong-bisnekseen ja hänet pakotettiin milloin prostituutioon ja milloin ampumaan juuri niitä juomalaseja, sammakoita ja partateriä alapäästään. Eräänä yönä hänen vuoronsa oli juuri koittamassa astella lavalle ampumaan kymmenittäin partateriä emättimestään, kunnes poliisi teki ratsian kyseiseen ravintolaan. Ilmeisesti naisen “luvat” tehdä työtä eivät olleet kunnossa työnantajan puolesta, jolloin hän lähti karkuun kadulle – partaterät sisällään. Partaterät repivät hänen emättimensä ja kohtunsa täysin riekaleiksi.

    Ja kuten sanottua, ei pingpongista vammautumiseen tarvita poliisin ratsiaa ja työlupien puuttumisia, vaan naisia vammautuu työnkuvan seurauksena. Lähtökohtaisesti pingpongissa on niin monta asiaa viturallaan (kirjaimellisesti), että missään nimessä kenenkään turistin ei ole suotavaa mennä sitä katsomaan ja tällöin tukea koko asiaa. Silloin, kun ihmisiltä puuttuu oikeus koulutukseen ja muihin mahdollisuuksiin, on todella julkeaa edes ajatella, että tämä tyttönen tässä ihan mielellään minua viihdyttää ampumalla esineitä alapäästään, ja kyllähän se hymyilee ja vaikuttaa iloiselta, niin kyllä tämä sitten on kaikille osapuolille ok.

    Yhteiskunnassa, jossa tytöillä ja naisilla ja on mahdollisuus kouluttautua ja päättää, mitä he tekevät, on pingpong-esitysten vetäminen (tai vaikkapa seksin myyminen) aivan eri asia. Tällöin voitaisiin ainakin paremmin perustein pohtia pingpongin ehkä paremmin toteutuvaa etiikkaa. Mutta kappas, eipä taida hirveästi vaikkapa pohjois- tai keski- eurooppalaisia naisia vetää omaa, itse johtamaansa pingpong-showta täällä Euroopassa? Ei ole näkynyt.

    Tämä teksti ei ole blogin kirjoittajalle itselleen osoitettu, vaan kaikille. Matkailijoina meidän tehtävänamme on ottaa vastuuta ja tehdä valintoja, jotka tukevat muun muassa naisten asemaa matkailemissamme maissa.

    • Tämä vastaus ei ole henkilökohtainen vastaus Inkalle. Se on oma ajatukseni asiasta yleisesti. Inkalta olisin toivonut lähteitä, eikä vain muistikuvia.

      Henkiökohtaisesti en allekirjoita seuraavaa usein esitettyä mantraa: Kaikki seksiturismi kolmansiin maihin on tuomittavaa, koska ei ole mahdollista, että nainen myy seksiä vapaaehtoisesti.

      Väitteen esittäjä kuvittelee ymmärtävänsä kaikki asiaan vaikuttavat tekijät, uskonnon tuoman ajatusmallin sekä paikallisen kulttuurin. Koska prostituutio on moraalisesti hänestä tuomittavaa ja naista alentavaa, hän ei voi hyväksyä sitä kenenkään vapaaehtoisena valintana.

      Seksityö on monille seksityöläisille valinta, mutta kukaan ei tee valintaansa tyhjiössä – merkitystä on sillä, minkälaisia muita ansainta- tai koulutusmahdollisuuksia on tarjolla, miten yhteisö tukee eri tilanteissa olevia yksilöitä ja minkä kukin kokee itselleen mahdolliseksi

      Suurimmalle osalle naisista seksin myynti on tapa ansaita rahaa – se on siis toimeentulon muoto, oli se sitten miten mieluisa tahansa. Naiset myyvät seksiä, koska se tarjoaa mahdollisuuden elintasoon, jota ei saa siivoamalla tai muilla vähän koulutusta vaativilla töillä. Osalle se taas mahdollistaa ansiot, jotka eivät ole kotimaassa mitenkään mahdollisia.

      Valittetavasti seksityö ja ihmiskauppa koetaan nykyisin synonyymiksi. Näin ei kuitenkaan ole. Tarina on aina sama. Nuori, hyvin naiivi ja viaton, usein alaikäinen, nainen tai tyttö kidnapataan tai huijataan vieraaseen maahan lupaamalla töitä (ks. Vance 2012; Walkowitz 1992). Rajanylityksen jälkeen parittaja tai ihmiskauppias sitten pakottaa hänet prostituutioon.

      Tällainen orjamainen ihmiskauppa on äärimmäinen tapaus eikä vastaa valtaosaa ihmiskaupasta. Suurimmassa osassa tapauksia ihmiset ovat lähteneet tietoisesti myymään seksiä. (ks. esim. Andrijasevic 2010). Useimmiten seksityössä tapahtuva riisto ei ole orjamaista, vaan tarkoittaa sitä, että työolosuhteet (työtuntien määrä, ansiotaso, vapauden määrä, siirtolaisuudesta aiheutuneen velan määrä jne.) eivät vastaa sitä mistä on sovittu.

      Ihmiskaupassa hyväksikäyttö taas toteutetaan usein henkisellä painostuksella, lainan takaisinmaksulla, sukulaisia uhkaamalla, oleskeluluvan puutteella tai passin takavarikoinnilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *