Millainen bloggaaja olen?

by Anna | TÄMÄ MATKA

Bongasin Tuulannelin -blogista jo hetki sitten blogihaasteen. En tiedä, mistä haaste on saanut alkunsa, mutta kiitos Tuulalle inpiraatiosta. Olen hieman hidas lähtemään haasteisiin mukaan, mutta nyt sunnuntain raukeudessa tuli tunne, että voisin yrittää naputella vastauksia luettevaksi. Haastehan on avoin, eli ehkäpä joku matkabloggaajakin innostuu tähän vastaamaan?

Matkakuvahaaste | 10 kuvaa ja tarinaa matkoilta sinivalkoisin kuvin

Millainen bloggaaja olen?

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Aloitin blogin kirjoittamisen hyvin perinteisellä tavalla. Alkujaan blogi oli vain matkapäiväkirja itselleni. Hiljalleen blogi kuitenkin sai lukijoita ja aloin miettimään blogia enemmänkin kokemuksien jakoalustana, kuin paikkana mihin säilöisin muistoja.

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?

Aloitin bloggaamisen vuonna 2011. Blogi on siirtynyt alustalta toiselle useasti, mutta ensimmäiset jutut ovat edelleen olemassa jossakin arkiston kätköissä.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe yms.?

Blogi on hyvin tyylipuhdas matkablogi. Matkailun lisäksi kirjoitan juttuja ruuasta ja saatan tarttua johonkin ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen epäkohtaan tai ”blogistanian” kuumaan aiheeseen.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?

Tällä hetkellä kirjoitan viikoittain 2-3 juttua. Minulla ei ole mitään vakiopäivää, jolloin julkaisen. Tekstit ovat melko pitkiä ja haluan antaa itselleni aikaa työstään ne taustoiltaan ja kuviltaan kuntoon rauhassa. Olen nopea kirjoittaja, joten suurempikin julkaisumäärä olisi mahdollinen, mutta nyt tämä tahti tuntuu hyvältä.

5. Kummat ensin kuvat vai teksti?

Valitsen aina ensin kuvat ja käsittelen ne. Tämän jälkeen alan rakentamaan tekstiä kuvien ympärille. Kuvien kautta teksti lähtee elämään päässäni. Kuvat avaavat asiaa lukijalle myös usein sanoja paremmin. On hankala kirjoittaa esim. hotellihuoneesta ilman hyvää kuvaa.

6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?

Pyrin kirjoittamaan tehdyistä matkoista mahdollisimman nopeasti, jolloin itse matka toimii inspiraation lähteenä. Usein myös joku ajankohtainen tapahtuma toimii ideana kirjoitukseen.

Inspiraatio voi tulla ihan siitäkin, että tajuan minulle itsestäänselvän asian olevan ehkäpä monelle uusi tai outo. Tällaisia voivat olla vaikka jotkut kanta-asiakasohjelmat, matkavakuutuksen kiemurat, halpojen lentojen metsästys, autonvuokraus ym.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?

Kirjoitan aamusta, mikäli se vain on mahdollista. Itse tekstit julkaisen usein kuitenkin vasta illasta. Haluan jutun valmistuttua vielä hetken mietiskellä ja tehdä tarkistuksia, ennen kuin painan julkaise nappia.

8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?

Vastaan kommentteihin välittömästi, jos se vain on mahdollista. Päivittäin luonnostelen tai viimeistelen jotain juttua. Kuvia käsittelen 2-3 kertaa viikossa. Teen korjauksia jo julkaistuihin juttuihin esim. korjaan linkkejä tarvittaessa. Kuvia otan vain matkoilla, muuten en juuri kameraan koske.

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

Luen paljonkin blogeja. Matkablogien uusimpia postauksia seuraan erilaisten ryhmien ja syötteiden kautta. Haen myös blogeista tietoa tulevista matkakohteista. Ruokablogeja seuraan aktiivisesti, en pelkästään reseptien ja ravintoloiden, vaan myös ruoka- ja viinitapahtumien takia.

Lifestyle-blogit ovat hieman hankalia seurattavia, koska niissä paino on usein päivänasussa ym. hömpässä (minulle). Niitäkin tulee kuitenkin luettua satunnaisesti, jos otsikko sattuu kiinnostamaan.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Luettavuus, tekstin johdonmukainen eteneminen ja tosiasioissa pysyminen. Saan kylmiä väreitä lukiessani tekstejä, jossa bloggaajan mielipide on muuntunut faktaksi. Etenkin minua pelottaa se, että tällainen teksti uppoaa lukijoihin kritiikittä.

Bloggaajan tulee uskaltaa sanoa, mitä mieltä hän on. Ulkoasun tulee olla selkeä ja navigoinnin helppoa. Arvostan riittävää fonttikokoa.

Kuvien tulee olla laadukkaita, mutta en juuri pidä karkinsävyisistä tai valkoiseksi vedetyistä kuvista. Jos kuvat ovat liian käsiteltyjä, arvelen koko tekstinkin olevan liian siloiteltua ja kirjoittajan teennäinen. Juuri luin ruotsalaisen bloggaajan kirjoitusta Italian Umbriasta. Oli kuin olisin jotain Vogueta selannut. Kaunista, mutta ei mitään asiaa.

IMG_9132

11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?

  1. Kohteista kirjoittaessa ne jäävät myös paremmin itselle mieleen. Tulee tutkittua historiaa ja otettua selvää asioista enemmän.
  2. Blogiin voi halutessaan myös purkaa omia tuntojaan. Kirjoitaminen voi olla hyvinkin terapeuttista.
  3. Yhteisöllisyys. Matkabloggaaja ei koskaan ihmettele, miksi toinen on koko ajan reissussa. Ongelmat blogin kanssa ovat monasti samanlaisia, jolloin myös hyviä neuvoja on helppo saada.

12. Entä kolme huonointa asiaa?

  1. Blogi on aikasyöppö
  2. Blogissa avoimesti matkoista kertominen tekee jotkut kateellisiksi
  3. Ajoittain on muistutettava itselleen, että tärkeintä on tehdä omaa juttuaan ja olla tyytyväinen omaan tekemiseensä.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, eli vastaatko mielelläsi esimerkiksi kaikkiin saamiisi kommentteihin?

Kyllä. Blogi ilman dialogia, ei ole blogi. Saan paljon myös kysymyksiä sähköpostilla ja koitan vastata niihin mahdollisuuksieni mukaan. Nykyisin kommentointi on pirstaloitunut eri kanavin, ja kiihkein keskustelu käydään usein Facebookissa.

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagramia tai Facebook-sivua?

Blogilta löytyvät sekä Instagram-sivut, että sivu Facebookista. Jos et vielä seuraa, niin klikkaa seurantaan.

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?

Minulla on useita luonnoksia odottamassa täydentämistä. Varsinaista julkaisukalenteria minulla ei ole, mutta pyrin postaamaan samasta maasta kertovat jutut peräkkäin. Näin lukijan on helpompi seurata matkaa. Tämä ei aina onnistu ja tälläkin hetkellä minulla on useita Kiinasta kertovia luonnoksia puolivalmiina, vaikka kävin maassa jo lokuussa 2017.

IMG_9091

16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiiri blogistasi, vai pyritkö pitämään blogin mahdollisimman omana tietonasi?

En ole blogiani mitenkään toitottanut, mutta en myöskään salannut. Luulen, että edelleen on tuttuja, jotka eivät osaa blogia ja minua yhdistää tosiinsa.

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?

Blogi on minulle kallis harrastus. Matkabloggaajat ovat sillä lailla erilainen bloggaajaryhmä, että meille ei lähetellä tuoteita testattavaksi viikoittain. Saan kutsuja blogimatkoille ja erilaisiin tapahtumiin paljonkin, mutta hyvin harvoin osallistun niille. Kohteen pitää sopia blogiin idealtaan, mutta tietenkin myös itselleni aikataulullisesti. Jotta lähtisin esim. Oulusta Helsinkiin tulee kohteen/tapahtuman kiinnostaa itseäni todella paljon.

Tyypillisin taloudellinen hyöty on hyvin pieni. Jotkut hotellit voivat mainitaa vastaan antaa joko ns. pressihinnan tai kokonaan veloituksettoman yön.

Teen myös täysin kaupallisia yhteistöitä, jolloin minulle maksetaan tekstin kirjoittamisesta. Tämä ei kuitenkaan ole enää hyöty, vaan täysin normaalia yritystoimintaa.

18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?

”Tämä matka” on Eeva-Liisa Mannerin läpimurtoteos vuodelta 1956. Manner kirjoitti vuonna 1966 runon, jonka tunnelma tulee vastaan monissa vanhoissa kylissä ja kaupungeissa.

”Unohtuneita polkuja, jotka ovat kasvaneet umpeen,
vilpoisia puistoja, kuiskaavia käytäviä,
hilpeitä kenttiä, joiden keinut ovat tyhjät,
ääniä joita aika yhä pujottaa nauhoihinsa
vaikka ainoa sydän, joka kuuli ne täysin, on ajat sitten kuollut.”

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?

Kyllä ja en. Joudun lyömää itseäni sormille jatkuvasti, että en olisi jatkuvasti vaihtelemassa fonttia tai vilkuilemassa uusia teemoja. Kuitenkin nuo ovat lopulta melko pieniä asioita lukijalle, joille olennaisin asia lienee sisältö.

Teeman vaihto voi tulla ajankohtaiseksi kyllä, sillä nykyistä ei enää kehitetä riittävästi. Luettavuus mobiililaitteissa on kaiken A ja O.

20. Kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?

  1. Valitse blogillesi nimi, jossa ei ole ääkkösiä.
  2. Perusta blogisi aiheen ympärille, joka on intohimosi ja josta voisit puhua 24/7. Silloin aiheet eivät lopu ja kirjoittaminen on vaivatonta.
  3. Oikotietä suosioon ei ole. Ei vaikka erilaiset blogigurut niin maksullisilla kursseilla kertovatkin. Mieti, onko suosio sinulle edes tärkeää. Blogit pirstaloituvat yhä pienimpiin alalajeihin ja 1000 sitoutunutta lukijaa on parempi, kuin 10 000 randomia.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

16 comments

Millainen bloggaaja olen – Isäkuukausien esittely – Isäkuukaudet 30 tammikuun, 2020 - 9:05 pm

[…] eilen Tämä matka -blogissa haasteen, jossa esitellään blogeja ja niiden tekijöitä. Haasteen kysymyspatteri […]

Reply
Pirkko / Meriharakka 16 maaliskuun, 2018 - 7:32 pm

Tämä on kiva – nappaan ainakin idealistalleni, katsotaan sitten pääsenkö koskaan toteutukseen asti 🙂

Reply
Anna-Katri / Adalmina's Adventures 10 maaliskuun, 2018 - 8:31 pm

Tämä oli kiinnostavaa luettavaa, mukava päästä uppoutumaan blogin taustalla oleviin asioihin vähän syvällisemmin. 🙂 Ja taidanpa tarttua näihin kysymyksiin myös omassa blogissani, kiitos siis postausaiheen esiinnostamisesta!

Reply
sari / matkallalahelletaikauas 10 maaliskuun, 2018 - 1:50 pm

Hieno tarina blogisi nimestä! Tämä vaikuttaa kivalta haasteelta, voisi itsekin jossain vaiheessa tarttua. Mutta ajatusta herätti negatiivisuus: mistä rahaa reissaamiseen. Minulta jopa kysytään välillä, että mistä vapaata, kun aina olet lomalla. Aina löytyy kateita 🙂

Reply
Linus 10 maaliskuun, 2018 - 6:02 am

Kiitos ihanasta, hyvän mielen postauksesta! =)

Reply
Heidi / Himomatkaajan Turinoita 9 maaliskuun, 2018 - 8:30 am

Mielenkiintoinen haaste, ehkä jossain vaiheessa tartun myös tähän.

Allekirjoitan monta sinun ajatustasi. Erityisesti hymyilytti toteamus ettei näissä piireissä kukaan ihmettele sitä, että on paljon reissussa. Toisin on tuttavien kanssa, he eivät ymmärrä matkageeni-yskää ja taitaapa siellä kateuskin pilkottaa sanojen takana. Mutta yksi käyttää rahansa auton rassaamiseen, toinen talon rakentamiseen ja minä maailmalle.

Reply
Anna Holopainen 8 maaliskuun, 2018 - 11:27 pm

Hyvä meininki sinulla ja mielenkiintoisia vastauksia. Toi mielipiteiden ja faktojen sekoittuminen on niin totta… Medialukutaito on tämän päivän yksi tärkeimmistä taidoista.

Reply
Merja / Merjan matkassa 8 maaliskuun, 2018 - 10:00 pm

Tähän haasteeseen voisin itsekin tarttua. Kiva lukea muiden bloggaajakollegoiden toimintatavoista sekä kuulla myös tarina blogin nimestä. Eipä minullekaan ollut tuo runo tuttu entuudestaan. Hienoa tekstiä!

Reply
Anne/ Matkahetket 6 maaliskuun, 2018 - 12:06 pm

Voi miten kaunis runo – se on mennyt minulta ihan ohi, vaikka Mannerista pidän kovasti ja olen lukenut jonkun verran. Mielenkiintoinen postaus muutenkin!

Reply
Karoliina Kazi 6 maaliskuun, 2018 - 11:02 am

Olipa mukava ja mielenkiintoinen haaste lukea – ja miten koskettava runo blogin nimen takana. Minusta blogeissa parasta onkin juuri se että kaikki tekevät niin omalla tavallaan, toiset vakavammin ja toiset kevyemmin, olisikin tylsää jos kaikki kirjoittaisivat samalla tavalla. Blogi on tosiaan aikasyöppö ja joskus sitä aikaa on vaikeaa järjestää 🙂 Sinun kuvat ovat aina kauniita ja niiden kautta pääsee kohteeseen itsekin, ainakin ruudun takaa.

Reply
Isäkuukaudet 5 maaliskuun, 2018 - 11:18 pm

Olipa mukava lukea blogin taustoista! Tartuin myös haasteeseen ja julkaisin oman katsaukseni.

Reply
Niina / une petite life 5 maaliskuun, 2018 - 8:46 pm

Mielenkiintoinen postaus 🙂 voisin käyttää joskus ideaa omassakin blogissa! 🙂

Reply
Henna / Kulkutautiset 5 maaliskuun, 2018 - 7:56 pm

Kiva lukea toimintatapoja tämän blogin takana ja ajatuksia harrastuksesta. Meillä kaikilla taitaa olla niin omanlainen tapa tähän tekemiseen. Itse kirjoittelen mielelläni myös vanhemmista reissuista ja toisaalta aika ei aina meinaa riittää siihen, että saisi tuoreeltaan postaukset ulos reissun jälkeen. Aika onkin se kompastuskivi, jonka kanssa tappelen tällä hetkellä eniten. Nuo bloggaamisen hyvät ja huonot puolet voin lähes kaikki allekirjoittaa. Hyviä pointteja ja ajatuksia kaiken kaikkiaan!

Reply
Stacy Siivonen 5 maaliskuun, 2018 - 2:09 pm

Olenkin ihmetellyt blogin nimeä. Se onkin onneton osa blogin kirjoittamisessa, sillä blogien nimet ovat yleensä aika tönkköjä tai sitten viittaavat johonkin outoon, niin kuin itselläni.
Faktat ja mielipiteet. Hm, mun mielestäni ”puolueettomuus” on suurin valhe, mitä voi olla. Minun mielestäni mikään ei ole neutraalia ja siksi onnistun yleensä suututtamaan kaikki, kun he väärin kuvittelevat minun olevani kärkevä. Itse he ovat kärkeviä ja minun mielipiteeni vain tuo sen esille. Faktat herättävät paljon keskustelua, kuten se, kun sanoin, ettei Belfastissa ollut kerjäläisiä, Dublinissa oli ja Helsingissä oli erittäin paljon, jolloin sanottin, ettei se ole hyvinvoinnin absoluuttinen mittari. No, ei tietenkään ole, mutta mikäpä on. Samalla tavoin olen sanonut, etten ole kokenut Venäjällä olevani erityisen uhattu koskaan sen takia, että naamastani paistaa joidenkuiden mielestä kilometrin päähän se, että kuulun sateenkaariväkeen, mutta Suomessa olen. Sitten kun minulle sanotaan, että mitäs, kun sieltä tulee ihmisiä pakolaisina, niin minä sanon, että minulla on minun omat kokemukseni enkä voi puhua koko laajan maan puolesta (on minulla kyllä toistenkin samansuuntaisia kokemuksia, mutta se on sivuseikka, kirjoittakoon he sitten bloginsa siitä).

Reply
Henna 5 maaliskuun, 2018 - 12:04 pm

Ompas kiva haaste! Tosin itse toteutin juuri viime vuonna ”Blogi numeroina” postauksen, ja tää taitaa olla vähän liian samankaltainen sen kanssa 🙂 Muuten toteuttaisin tämän itsekin! Sun blogi on muuten täynnä upeita kuvia!

Reply
Suunnaton 5 maaliskuun, 2018 - 10:01 am

Olipa kiva haaste! Ehkä voisin ottaa siitä koppia itsekin.
En tiennytkään tuota tarinaa Tämä matka -nimen takana. Sympaattinen runo, jonka tunnelma vie helposti muun muassa moniin Balkanin maihin.

Reply

Leave a Comment