La Badira ja Dar Ben-Gacem | Tunisian luksushotellit

by Anna | TÄMÄ MATKA

Yövyimme Tunisiassa viidessä eri hotellissa. Osa hotelleista oli täyttä kuraa, osa ihan OK, yksi kokemuksena hauska ja yhden kohdalla napsahti valinta niin onnistuneeksi, että sinne voisin palata koska tahansa.

La Badira

La Badira

La Badirassa oli kunnolla lämmitetty Infinity pool, jonka maisemat olivat ihan jees myös tammikuussa.

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem sijaitsi keskellä Tunisin medinaa. Hotelli on tehty perinteiseen 1700-luvun ”arabialaiseen taloon”. Arkkitehtuurisesti kyse on tyylistä, jossa huoneet ovat rytmittyneet rakennuksen reunoilla, avoimen tilan sijaitessa keskellä taloa.

Talon katolla on aiemmin kuivattu pyykkiä katseilta suojassa. Omia alusvaatteita kun ei haluta levitellä islamilaisissa maissa kaiken kansan nähtäväksi. Edelleen Tunisian kuuma aurinko kuivatti hotellin pyykit, mutta terassia riitti myös hotellivieraille joutilaaseen oleskeluun. Ohuiden verhojen takaa löytyi vielä erillinen tila varjoisampaan istuskeluun.

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Ei tuhannen, vaan yhden yön majoitus

Itse huone oli, noh… Erikoisin hetkeen näkemäni. Tuli hieman sellainen ”tuhannen ja yhden yön” – fiilis. Tosin mistään ei pompannut taikalampun haltijaa, jolle esittää toivomuksia. Ja en minä täällä tuhatta ja yhtä yötä olisi halunnut olla.

Hitusen tarkempi tarkastelu osoitti, että kylpyhuoneessa suihkulasi oli vaarallisesti irti alasaranasta, äänieristystä ei ollut, kaikki kissaa pienemmät mahtuivat oven ja ikkunoiden raoista sisään (elokuussa viimeksi valitettu Tripadvisorissa torakoista) ja yläkerrasta tippui tasaisena purona vettä vessanpöntön päälle.

Löysimme täkin ja tyynyt ”pukeutumishuoneesta”, eli pienestä kopista, joka oli jäätävän kylmä. Tietenkin makuuksetkin sitä sitten olivat myös. Ihmettelen, miksi niitä ei oltu pedattu vuoteeseen alunperin? Pieni sähköpatteriräppänä ei riittänyt lämmittämään korkeaa huonetta mitenkään. Siirsimme patterin vuodesyvennykseen, jolloin lämmin ilma jäi paremmin siihen matalaan tilaan. Kumpikin pisti paksun kylpytakin päälleen yöksi.

Tiedustellessamme illallista, kerrottiin vaihtoehtona olevan set menu, eli salaatti, keitto ja couscous, hintaan 35 dinaaria, eli n. 13 euroa. Tämä kuulosti hyvältä, mutta oli todellisuudessa vain hyvin köyhä tonnikalasalaatti ja kulhollinen pelkää couscousia. Hetken ihmettelimme asiaa, etenkin kun keittoa emme koskaan saaneet, mutta tulihan se vatsa täyteen tuostakin ja väsy rupesi painamaan.

Teppo nukahti nopeasti, mutta minä kuuntelin ravintolasta tulevaa iloista tunisialaista kälätystä klo 2400 asti. Paikalle saapuneelle naisryhmälle ruoka tuntui maittavan.

Aamiainen oli vieläkin köyhempi kuin illallinen. Rapsakoita patonkeja oli ollut joka kulmalla myynnissä hintaan 0,08€, mutta meille eteen kannettiin nihkeitä sämpylöitä. Nappasimme pari banaania evääksi autoon ja kuittasimme laskun 103 euroa + ruuat. Teppo mainitsi, että oli vähän meluisaa ja ettei keittoa illalla pöydässä näkynyt, jolloin vastaanoton mies päätti antaa illalliset veloituksetta meille. Ihan oikea ratkaisu, sillä nyt poistuimme hieman hymähdellen, mutta kuitenkin kokemuksesta tyytyväisenä, emme vihaisina.

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Dar Ben-Gacem

Kyllähän tällaisia koristeita tuijotellessa kelpaa nukahtaa

Hotellista on kirjoittanut myös Travellover. Annikan kirjoitus tässä, Kaunein hotellihuone ikinä. Dar Ben Gacem, Tunis

La Badira

Hammametin hotellimme La Badira oli TripAdvisor Travellers’ Choice 2018 Best Luxury Hotels in Tunisia -listalla kakkosena.

Meillä oli huoneena Deluxe huone merinäköala 45 m². Hintaa yöltä 82 euroa. Olin aikasemmin selvittänyt, että hotelli on Adult Only ja 5-tähteä löytyy. Koska hotellin oli Booking.comissakin arvostellut yli 1000 ihmistä ja asiakasarviopisteet olivat silti niinkin kovat kuin 9,2, osasin odottaa, että kovasti moittimista en voisi löytää. Ja ei muuten löytynyt. Tämä hotelli oli yksinkertaisesti erinomainen.

La Badira

La Badira

La Badira

Ne pienet yksityiskohdat

Kyse on pienistä yksityiskohdista. Kun saavuimme, automme tutkittiin turvallisuuden takia. Samalla kuitenkin portilta lähti viesti respaan, että asiakkaat ovat tulossa. Kantaja oli vastassa ja aulassa saimme heti eteemme teetä ja jotain pientä syötävää.

Meidän ei tarvinnut antaa kuin passimme ja allekirjoittaa majoituskortti. Jokaisessa muussa hotellissa oli eteemme lyöty sen kymmenen lippua ja lappua, missä kysyttiin kaikki läntöpaikasta passinnumeroon. Minua ei kiinnosta, miten tämä hotelli sai oikeat tiedot papereihinsa. Olennaista on, että kun sisäänkirjaus hoidetaan oikein, asiakas antaa vain passinsa ja luottokorttinsa – ja se riittää.

La Badira

La Badira

La Badira

La Badira

Söimme lounaan hotellilla ja ui-jui miten hyvän tonnikala-tartar:in sain eteeni. Olen hirvittävä nurisija aamiaisen suhteen, mutta nyt oli vaikea keksiä mitään kehityskohdetta. No ehkäpä tällainen sokerihiiri vähän pettyi, kun leivospöytää vaivasi keskittyminen kuivakakkuihin, mutta Nutellalla ja appelsiinihillolla voideltu lettu pelasti tilanteen.

Koska hotelli oli ainoastaan aikuisille, ei ärsyttäviä hälyääniä kuulunut mistään. Asiakkaina oli varakkaita tunisialaisia pariskuntia, ranskalaisia eläkeläisiä ja se kiintiö japanilainen nuoripari häämatkalla. En tiedä mihin asiakaskuntaan me kuuluimme? Itse tituleeraan meitä henkilöiksi, jotka suosivat ”kohtuullista luksusta”.

Erittäin ilahduttava info oli pukukoodi. Näin helposti ehkäistään erilaiset epähygieeniset ja ällöttävät rätit/kaavut/housut päällä uima-altaaseen hyppijät ja ruokahalun karkoittava ”venäläinen oligarkki karvaisen vatsansa ja hihattoman T-paidan kanssa” -tyyli ruokasalissa. Olenpa muuten nähnyt kiinalaisten yrittävän syömään aamutakissa ja tohveleissakin, joten mikään ei enää yllätä.

La Badira

La Badira

La Badira

La Badira

Hotellista on kirjoittanut myös Travellover. Annikan kirjoitus tässä, La Badira on laatutietoisen hotellivalinta Hammametissa

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

4 comments

Asko Leppilampi 20 tammikuun, 2018 - 8:52 pm

Tuohon La Badiraan voisi appakin matkustaa 🤣. Oliko sellainen, että siinä voisi viihtyä useammankin yön? Miten ranta?

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 20 tammikuun, 2018 - 9:31 pm

Hotellilla on oma yksityinen ranta. Käytiin vain katsomassa se, koska oli talvikunnossa. Jos haluaa lähteä kulkemaan rantaa pitkin pidemmälle, pitää tehdä teiden kautta koukkaus, koska siinä välissä on jyrkkää kalliota. Toisaalta tuo takaa sen, että hotellin rannalle ei mitenkään pääse kukaan muu kuin hotellin asiakas 🙂

Reply
Anni 20 tammikuun, 2018 - 6:24 pm

Oooh, miten ihanan näköisiä hotelleita olette osanneet valita! Tuo ensimmäinen kuulostaa kyllä hiukan oudolta 😀 Mutta tuo toinen sitten <3 WAU! Eikä hintakaan todellakaan ole paha. Kuuluiko tuohon hintaan myös jotain ruokia? 🙂

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 20 tammikuun, 2018 - 7:49 pm

Tunisiassa hotelli ”shoppailu” oli hauskaa. Tarjontaa oli paljon, koska sesonki vasta käynnistyi ja hinnat olivat säädyttömän edullisia. Joskus taas hotellien etsintä on yhtä painajaista, kun kaikki surkeat luukutkin maksaa sikana.

La Badiran hintaan kuului loistava aamiainen.

Reply

Leave a Comment