Kun matkabloggaaja seuramatkan osti

Ostin Tjäreborgin seuramatkan Madeiralle muutama kuukausi sitten. Matka läheni ja ihmettelin, missä oli Oulu-Hki lentolippumme lähtöpäivälle. Finnair ilmoitti vain matkan ensimmäisestä etapista, joka oli oudosti Hki-Oulu, mutta vasta viikon kuluttua, eli se liittyy paluulentoon Madeiralta. No asia selvisi, kun tutkin kännykkääni ja huomasin, että menon olinkin varannut Norwegianilla.

Sitten tutkin Norskin lippuja ja ihmettelin, että missä on maksettu matkalaukku. Sen jälkeen tutkin Tjäreborgin lentolippuja Madeiralle ja totesin, että kone lähtee klo 9.15 Palasin Norskin lippuihin ja huomasin olevani Helsingissä klo 7.50

Tekemäni mestarireititys oli todennäköisesti edullisin silloin tarjolla oleva. Sitä en tajua, miksi päätin mennä Madeiralle viikoksi pelkillä käsimatkatavaroilla. Mutta siitä selvittiin. Osamme jo Tepon kanssa arvioida aika tarkkaan mitä tarvitsemme ja mitä emme.

Suurempi ongelma olikin sitten reitityksen aikataulu. Mikäli Norwegian olisi ajallaan Helsingissä, aikaa lähtöselvityksen tekoon olisi 25 minuuttia. Ohjeiden mukaan lähtöselvitys kun menee kiinni tuntia ennen lähtöä, eli 8:15. Jostain syystä JetTimen lähtöselvitystä ei voi netissä tehdä.

Ainut vaihtoehto olisi siis poistua porttialueelta, käydä hoitamassa asia lähtöselvitystiskillä, jonottaa uudestaan turvatarkastukseen ja rynnätä portille. Ajatus tuntui hieman hankalalta ja mietiskelin sitä Facebookissa. Moni kaveri ehdotti:“kysy Tjäreltä miten toimit tälläisessä tilanteessa varmasti auttaa, eiköhän ne tsekkaa sut sisälle jotenkin kun kerrot että tulet toisella lennolla Helsinkiin”

Madeira
Nunnalaakso, kuvattuna Eira do Serrado’lla (1026 m) korkeudesta.

Tjäreborg “palvelee”

Tuumasta toimeen ja chatti Tjäreborgille:

T:Hei Anna, kuinka voin auttaa?
M:Tervehdys, minulla on lento maanantaina Madeiralle. Onko minun pakko mennä lähtöselvityksen kautta, vain voinko mennä suoraan portille. Vain käsimatkatavarat mukana
T:Kyllä sinulla tulee olla lentokoneeseen nousu kortti ja Jettimella lähtöselvitystä ei voi tehdä netissä etukäteen.
M:Ongelma: Tulen Oulusta koneella, jonka pitäisi olla Helsingissä 7:50. Milloin lähtöselvitys suljetaan?
T:Tuntia ennen lennon lähtöä
M:No sitten en välttämättä ehdi. Mitäs tehdään?
T:Jos lento Oulusta on ajallaa, niin sinulle on tunti 25 minuuttia aikaa, joten mielestäni pitäisi ehtiä?
M: ??? Jos kone lähtee 0915, niin silloinhan lähtöselvitys sulkeutuu 0815, eli minulla on aikaa 25 minuuttia poistua koneesta ja kansainväliseltä puolelta ja mennä lähtöselvitykseen.
T: Juuri näin, mutta jos sinulla ei ole kuin käsimatkatavara, niin uskoisin sen olevan mahdollista. Lähtöselvitys tulee joka tapauksessa tehdä ennen portille menoa.
M:Oletko varma, että portilla ei voida tehdä? Jos tiski on kiinni, kun menen sinne, niin mitäs sitten… Jettimen omilla sivuilla sanotaan, että puolituntia ennen suljetaan lähtöselvitys.
T: Meille on annettu ohjeistus, että lähtöselvitys pitää olla tehtynä tuntia ennen koneen lähtöä. Harmillista kyllä, mutta minulla ei ole mahdollisuutta antaa erikoislupaa, jos kone Oulusta on myöhässä, etkä ehdi lähtöselvitykseen
M: Aha. No tuota onkohan sinulla sellaisen henkilön tietoja, jotka hoitaa tätä Helsinki-Vantaan päässä. Eli keneltä te otatte lähtöselvityspalvelut.
T: Me käytämme Airpron palveluita kentällä
M:OK. No olisiko siellä joku yhteyshenkilö, jonka nimen voisit antaa
T:Melkein tarkistaisin Jettimen kannan asiaan
M:Heidän sivuillaan sanotaan 30 min
T:Hetki niin tarkistan mitä he asiasta ovat mieltä. He ilmoittavat näin sivuillaan. Lähtötarkastuksen ajankohta on ilmoitettu matkatositteessanne
M:Jaa. No kiitos
T:Ja meidän matka-asiakirjoissa on maininta, että lähtöselvitys suljetaan tuntia ennen
M:Kiitos

Eli Tjäreborg onnistui kertomaan minulle sellaista, mitä jo aivan varmasti tiedän, sekä ärsyttämään minut latelemalla sääntöjä ja oheistuksia.

Madeira

Madeira

Airpro “palvelee”

No eipä hätää. Airpro kuulosti paremmalta hoitamaan tätä ongelmaa. Soitto (1,98€ / min + pvm) maksavaan palvelunumeroon ja ehkäpä maailman tylsistynein mies kertoi, kuinka minun tulee olla lentokentällä kaksi tuntia ennen ja plaaplaaplaa. Ei minkäänlaista halukkuutta edes pohtia mahdollisia muita ratkaisuja. Ei kuulemma ole vaihtoehtoja. Lähtöselvitystä ei voi tehdä portilla. Piste.

En todellakaan soita mihinkään numeroon kuullakseni jo jotain sellaista mistä jo tiedän. Soitan, koska haluan ongelmaani ratkaisun! Tämän soiton arvo asiakkaalle oli täysi nolla (0).

Kilauta Oulun kentälle

Perjantai-ilta kaveri vihjaisi, että mikset soittaisin Oulun kentälle: Kilauta vielä Oulun kentälle tästä ja kysy saatko hoidettua molemmat check in’it siellä. Me teemme aina lähtöselvitykset sekä kotimaan lennolle että jatkolennolle täällä kotikentällä…

Ensimmäinen vastaus kuulosti tältä: Juu… EI. Se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei käy. Se ei kertakaikkiaan käy!! Samana iltana Ouluun jäi tosin laskeutumatta kolme konetta sumun takia, joten ehkäpä minun ongelmani ei ollut prioriteetti ykkönen. Päätin antaa asian hautua yön yli.

Lauantai aamusta olin pirteänä uudestaan liikenteessä ja BINGO! Nyt Oulusta vastasi nainen, joka pahoitteli kovasti, että ei tuo onnistu Oulussa, mutta Helsingissä kyllä onnistuisi. Tietenkin boardin-passin voisi saada portilta. Henkilökunta voisi siinä samalla tarkistaa henkilöllisyyteni. Asiasta olisi hyvä vaan etukäteen sopia. Hetken hän pohti mihin numeroon kannattaisi soittaa ja miten edetä ja lupasi sitten soitaa takaisin.

Sain numeron, joka vaikutti pahaenteisesti tutulta. Eikös vaan tuttu Airpro travel service 24h palvelunumero. Ei muuta kuin sormet ristiin ja uusi yritys. Ennen kuin linjan toisessa päässä päästiin taas keksimään palvelun esteitä, kerroin kuinka Oulussa asia olisi hoidettu ja että minulla oli nyt varmaa tietoa siitä, että asia voitaisiin Helsingissä portilla hoitaa.

Huokailujen saattelemana lähdettiin etsimään liikennetoimistovastaavan numeroa. Hiemanko olin puhelimessa hämilläni. Jos kerran tällainen vastaava oli olemassa, niin miksi ihmeessä en ollut saanut hänen puhelinnumeroaan jo ajat sitten? Minkä takia asiakasta kyykytetään näin?

Soitto liikennetoimiston vastaavalle ja koko tarinan vuodattaminen jälleen kerran luuriin. Puhelimen toisessa päässä herra kysyi, että koska tulen? Ei nähkääs ole mitään ongelmaa. Hän laittaa tähän merkinnän, että lähtöselvitysvirkailijat voi checkata sisään portilla. Arvatkaapa olinko hieman epäluuloinen. Tämän täytyi olla ansa. Kohta linjan toisesta päästä aivan varmasti kuuluisi  – Ei oikeesti…

Mutta niin se vain meni, että tämä lentoliikenteen vastaava oli tehnyt työtään, ja kun aamulla kävelin portille, sain sieltä boarding passit käteeni. Suukkoja, halauksia ja auringon paistetta Oulun virkailijalle ja lentoliikenteen vastaavalle Helsinki-Vantaalle, jos tätä luette. Olette mahtavia. Nostan teille Vinho Verde-lasillisen <3

Madeira

Omapa on syysi….

Moni voi sanoa, että omapa on syysi, kun et varannut riittävästi aikaa vaihtoon. Mitäs tuosta meuhkaat. Kyllä. Näin on. Minimi vaihtoajat on määritelty ja ne kerrotaan kyllä matkustajalle. Jos olisimme myöhästyneet lennolta, kukaan muu, kuin minä varauksen tekijänä, ei olisi ollut syyllinen.

Kuitenkin on niin, että liki kaikilla lentoyhtiöillä voi nykyisin tehdä lähtöselvityksen netissä. Myös Tjäreborgilla, joka käyttää paljon reittilentoja, sekä Thomas Cookin palveluja. Näissä tapauksissa nettilähtöselvitys on mahdollinen. Se, että operoija oli nyt JetTime, teki tämän ongelman.

Matkustamme paljon ja yhdistämme eri lentoyhtiöiden palveluja saadaksemme haluamme reitityksen. Emme siis suinkaan ensimmäistä kertaa olleet tilanteessa, jossa boarding passit pitää saada portilta.  Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan törmännyt tällaiseen täydelliseen kieltäytymiseen lähteä selvittämään asiakkaan ongelmaa.

Tjäreborgilla myydään seuramatkoja, joten tällaisia kysymyksia tulee varmasti harvoin vastaan. Silti se, että virkailija menee piiloon sääntöjen ja ohjeiden taakse on huonoa palvelua. He ovat matkan minulle myyneet, joten luulisi olevan olennainen asian, että asiakas myös pääsee nauttimaan ostamastaaan matkasta.

Airpro travel service 24h palvelunumeron vastaukset maksavat 1,98€ / min + pvm . He vastaavat palvelusta 16:lla lentoasemalla Suomessa. Jos palvelu on yleisesti tätä tasoa, olisin johdossa oikeasti huolissani. Kaksi euroa minuutilta maksettuna, asiakas harvoin jaksaa kuunnella mitään nillitystä palveluntarjoajalta. Ongelmaan oli olemassa ratkaisu, oli puhelinnumero jonka asiakkaalle pystyi antamaan. Kaveria ei vaan sattunut kiinnostamaan.

Sitten oli heitä, kuten Oulussa vastannut nainen ja liikennetoimiston vastaavalle. He ovat ihmisiä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja miettivät miten ongelmani voisi ratkaista, eivätkä suinkaan pohdi, kuinka pääsisivät asiakkaasta mahdollisimman nopeasti eroon! Kiitos vielä kerran.

El Nido, Qu Palawan

5 Comments

  • Kuulostipa hankalalta mutta onneksi selvisi ja pääsitte matkaan. Ihanalta näyttää Madeira,ja huikea kuva kiinanruususta (niitä kosvaa kotipihani pensasaidassa)

  • Mahtavaa, että toi asia hoitui! Noi asiakaspalveluchatit tosiaan syytää sitä samaa litanniaa minkä itsekin löytää netistä, samoin monet palvelunumerot. Mutta ihan mahtavaa, että on vielä niitä “oikeita ihmisiä”, joita ihan oikeasti kiinnostaa selvittää tilanne ja saada se toteutumaan. Jes! Lisää näitä asiakspalvelijoita, kiitos.

    • No niinpä. Ei tosiaankaan oltaisi oltu Tepon kanssa kovin mielissämme, jos olisi pitänyt juosta kieli vyön alla edestakaisin. Tepolla on vielä kauhea flunssa päällä, joten siksikin puuskuttaa.

      Tullaiset ihmiset, jotka oikeasti jaksaa auttaa/palvella, on kyllä painonsa arvosta kultaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *