Arvostelussa Finnairin uusi lomalento Businessluokka

by Anna | TÄMÄ MATKA

Finnair on järjestellyt alkuvuonna lentoja sekä matkatavarapolitiikkaansa uusiksi ahkerasti. Osana muutosta firma on aloittanut reittilentoja lomakohteisiin, jonne yhtiö aiemmin on lentänyt vain lomalentoja. Kohteita ovat mm. Ho Chi Minh City, Eilat, Lanzarote sekä Fuerteventura, jonne allekirjoittanut on menossa jouluna. Myös entiset lomalennot Malagaan, Nizzaan, Dubaihin ja Turkkiin on muutettu lomalentotyyppisiksi reittilennoiksi. Tänään firma tiedotti uudesta Light-lipputyypistä. En oikein tiedä mitä mieltä olen näistä muutoksista, joten testaamalla se selviää.

Arvostelussa Finnairin uusi lomalento Businessluokka

Varasin lennot Malagaan hiihtolomaviikolle jo hyvissä ajoin ja tiedustelin silloin businesspaikkaa. Luokkaa ei ole koneessa, koska kyseessä on lomalento, kuului vastaus. Kun lentojen uudesta järjestelystä sitten tiedotettiin, kokeilin netissä kolmesti matkusluokan korotusta. Ei mahdollinen, tuli ilmoitus kaikilla kerroilla. Yllätys olikin melkoinen kun huomasin koneessa erillisen businessluokan kuitenkin olevan.

Matka Malagaan oli kuitenkin mukava myös Economy puolella. Jalkatilaa oli paljon, seura hyvää (terveisiä Malagassa asuvalle rouvalle, jonka nimi jo unohtui) ja nukuin neljän tunnin lennosta kaksi, eli ei valittamista. Twiittasin epäkohdasta kuitenkin Finnairille ja visertelyn jälkeen sain selvityksen, että: ”Netissä on ajoittain ollut ongelmia upgrade palvelussa”. Tämä poisti epäilyni siitä, ettenkö olisi palvelua osannut käyttää oikein. Samalla hoitui myös paluumatkalla matkusluokankorotus paluumatkalle.

 

Upgrade on järkevä tapa käyttää Finnair Plus-pisteitä

Upgrade eli matkustusluokan korottaminen businessluokkaan on yksi harvoista järkevistä tavoista käyttää Finnair Plus -pisteitä, sillä palkintolentoihin kohdistuu paljon lisämaksuja. Käytän tätä vaihtoehtoa aina, kun se on saatavilla. Korotus maksaa Euroopan reitillä 10 000 pistettä. Huom! Tammikuun 8. päivästä eteenpäin varatuista Euroopan -lentopalkinnoista ei tosin enää ole tarvinnut maksaa polttoainelisämaksua. Lisämaksu on poistunut myös Tel Avivin ja Dubain -lentopalkinnoista.

Businesslippuihin liittyy myös aina loungen käyttöoikeus. Heille jolla tasokorttia ei ole, tämä on mukava lisä. Helsinki-Vantaan loungea on paljon blogeissa pyöriteltykin, joten ei siitä sen enempää kuin kuva lähtötunnelmista.

 

Malagan SalaVIP-lounge sen sijaan oli minulle uusi tuttavuus ja hyvä olikin käydä tutustumassa. Lounge oli yksi tilavammista missä olen käynyt. Olimme siellä aamulla klo 10 aikoihin, joten varsinaisesta ruokatarjoilusta ei saanut kuvaa. Tarjolla ollut aamiainen ja juomapuoli sen sijaan oli varsin riittävä. Erilaisia juotavia jugurtteja ja smootheja oli rivikaupalla, samoin erikoisoluita ja muita juomia viinien ja väkevien lisäksi

 

Lomalento Businessluokassa

Sanon suoraan, että suhtauduin tähän ”lomalento” businessluokkaan hieman varautuvasti. Itse businessluokka oli kuitenkin liki vastaava kuin mm. Saksaan suuntautuvilla lennoilla. Joissain konetyypeissä keskipaikka on busineksessa kutistettu kapeaksi, jolloin rivin kaksi istuinta ovat leveämmät. Tässä koneessa kaikki paikat olivat samankokoisia ja businessluokka tehtiin koneeseen vain siirtämällä verhoa katossa olevien kiskojen avulla halutun rivin kohdalla. Jalkatila oli jokaisella koneessa olijalla samanlainen.

Normaalisti henkilökunta kerää matkustajien takit säilytykseen heti, mutta nyt alkuvalmisteluja haittasivat häiriköt (yksi businesspaikalla, loput economyssa). Muotoilisin näin, että sitä alkoholia ei todellakaan kannata juoda, jos ei pää kestä. Koneesta poistaminen aamu kymmeneltä ei ole mikään meriitti.

Kun alkoholisoituneimmat matkustajat oli saatu ulos koneesta ja loput sammuneet, pääsi henkilökuntakin palvelemaan matkustajia. Ilmaan päästyämme tarjoiltiin lämpimiä käsipyyhkeitä sekä ruoka- ja juomalista. Myös ensimmäinen lasillinen juotavaa, pieni suolapähkinäpussi ja ilmainen tabletti elokuvien katselua varten saapuivat. A321 koneessa ei ole erillistä viihdejärjestelmää, joten siksi näin.

 

 

Ruoka tuli eteen nopeasti ja kerrankin ruokaa joka maistui. Poropatee ja hilloke sekä lihapullia, perunamuussia ja savoijinkaalia. Tykkään.

Henkilökunnalla oli kädet täynnä työtä täyden koneen kanssa, mutta hyvin he jaksoivat silti huomioida businesspuolen matkustajia sillä henkilökohtaisella otteella, mitä siellä odotankin. En joutunut pyytämään kertaakaan mitään, vaan juomatäydennykset ja tyyny sekä peitto, tuotiin pyytämättä. Tässä, jos missä korostuu henkilökunnan merkitys. Koko matkustamon palvelusta vastaavan rouvan toiminta oli loistavaa, samoin businesspuolella liki koko matkan palvelleen toisen työntekijän.

Täytyy tunnustaa myös nolo juttu. Koska minulla oli pullossa vielä kuohuvaa, kun kone lähti laskuun kohti Helsinkiä, kaadoin pullollisen lasiin ja laitoin pullon istuintaskuun. Kun lasi oli tyhjä sijoitin lasinkin sinne istuintaskuun ja kilingkilig… Sehän kopahti sievästi rikki. Pahoittelut.

Businessluokasta on kirjoittanut lisäkseni myös Unaigidonin Lotta. Kohteena silloin Dubai.

 

Lennon yleinen viihtyvyys

Businessluokka on oma luokkansa ja sillä verholla luokkien välissä on merkityksensä. Finnairilla businessluokan vessaan voidaan harkinnan mukaan päästää matkustajia yksi kerrallaan. Eli pissahätäinen lapsi on OK, samoin koneen etuosasta vessassa käynti silloin, kun käytävällä on neljä kärryä edessä. Käytännössä aikuinen economyssä matkustava jonottaa kuitenkin lähtökohdallisesti takaosan vessaan. Aiheesta keskustelua täällä.

Finnairin uuden Sky Bistron myötä tuotteiden määrä on noussut ja sähläys tuotteiden kanssa lisääntynyt. Ensimmäisestä kärrystä jaellaan ilmaiset tuotteet ja toisesta rahastetaan maksulliset. Tajuan kyllä uudistuksen tarkoituksen, mutta en sitä, miten siitä on tehty/saatu niin hankalaa. Tuntuu, että suosituimmat artikkelit sekä vaihtorahat ovat koko ajan loppu. En siis syytä henkilökuntaa, vaan palvelukonseptin kehittäjiä. Paljon olisi vielä korjattavaa. Vieressä istunut rouva oli saanut aiemmin niin hidasta palvelua, että epäili jo italialaista lakkoa…

Lomalle lentäminen businesspaikalla on varsin miellyttävää. Rahaa en paikasta maksaisi, mutta niin kauan kun pisteitä tilillä riittää, hyödynnän mahdollisuutta myös jatkossa. Miten sinä?

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

16 comments

Ras al Khaimah, RAK - Kokemuksia - TÄMÄ MATKA 23 huhtikuun, 2015 - 4:48 pm

[…] Tälle lennolle voi ostaa myös business-paikan Euroopan pisteveloituksella ja koska lento on yksi pisimmistä tässä luokassa, tätä voi suositella. Olen kirjoittanut tästä luokasta oman postauksen, joten jos aihe kiinnostaa, niin täältä lisää tietoa, klik. […]

Reply
Pistepena 11 maaliskuun, 2015 - 10:16 am

”Upgrade eli matkustusluokan korottaminen businessluokkaan on yksi harvoista järkevistä tavoista käyttää Finnair Plus -pisteitä, sillä palkintolentoihin kohdistuu paljon lisämaksuja”

En minä haluaisi polttaa pisteitä mihinkään Euroopan upgradeihin koska ainoa mitä saa on vähän parempi ruoka ja loungessa notkuminen. Jos pistelennon Eurooppaan saa maksamalla 50-100 euroa veroja niin onhan se sitten halpa. Itse en pisteitä niihin käytä vaan yleensä kotimaan hotelliöihin.

Reply
Anna Koskela 11 maaliskuun, 2015 - 5:25 pm

Kukin valitsee sen itselleen sopivimman tavan. Hotelliöihin en pisteitä ole koskaan käyttänyt. Ravintoloiden lahjakorttiin kylläkin.

Reply
Sofia / Liikkeellä 11 maaliskuun, 2015 - 9:45 am

Mielenkiinnolla odotan tuota light-lipputyyppiä, se kun olisi ainakin itselläni käytössä varmasti usein jos osoittautuu toimivaksi. Kohtahan tuo nähdään!

Reply
Anna Koskela 11 maaliskuun, 2015 - 5:24 pm

Sama. Koitin jo katsella hintoja, mutta en löytänyt vielä.

Reply
Sofia / Liikkeellä 11 maaliskuun, 2015 - 11:58 pm

Tais olla että tulee myyntiin 17. päivä.

Reply
Anna Koskela 12 maaliskuun, 2015 - 7:37 am

Joo, niin se taisi olla. Mä jotenkin luulin, että niitä sais heti ostaa, mutta että matkustusaika alkaisi 17. päivä 🙂

Reply
Sofia / Liikkeellä 12 maaliskuun, 2015 - 10:18 am

Parit lennot pitääkin ostaa RVN-HEL välille niin pitää oottaa tuonne 17. pvä asti ja kattoa tulisko eroa lippujen hinnoissa 😛

Anna Koskela 17 maaliskuun, 2015 - 12:01 pm

Huomasin muuten just, että jos on Finskin Silveri, saa sillä laukun ruumaan ilmaiseksi myös uudessa Light-lipulla. Eli ei tarvitse maksaa sitä 10 euroa. Saattaa olla selkeä juttu osalle, mutta mulle tuli positiivisena yllätyksenä.

Paljonliikemiesluokassamatkustava 11 maaliskuun, 2015 - 9:41 am

Matkustan liikemisluokassa nykyään aina. Paitsi työmatkoilla, jolloin politiikka estää marsuhäkki+ luokkaa ylemmät. Euroopan lennoilla en tosiaan siitä maksaisi, mutta käytänkin avioksia. Yli 6h pitkillä lennoilla, sekä Aasiassa millä tahansa lennolla sen sijaan maksan aina liikemisluokasta ja jos mahdollista käytän pisteitä ykkösluokkaan korottamiseen.

Palvelu on hit and miss yhtiöllä kuin yhtiöllä. Ruoka ja penkin (eli sängyn) laatu balansoituna hintaan ja reitin suoruuteen sekä Avios kertymään ovat asioita jotka vaikuttavat. Finnairilla lennän mielelläni öiset lennot kuten Isosta omenasta Suomeen tai Suomesta Aasiaan. Nimittäin muuta ei tarvitse kuin annoksen Finskin taivaallisen hyvää keittoa sekä uudentyyppisen liikemiesluokan penkin sänkyasentoon. Päivälennot taas BA, CX sekä QF toimivat. AA on pakollinen paha yankeissä, en suosittele ellet omista OWE korttia ja lennä niistä hubeista joissa Flagship lounge.

Sillointällöin on tarjouksia jossa saa yli 6h liikemiesluokan penkin/sängyn halvemmalla tai lähes samaan hintaan kuin marsuhäkkipenkin. Näitä kannattaa metsästää flyertalk sivustolla.

Reply
Anna Koskela 11 maaliskuun, 2015 - 5:24 pm

Nyt täytyy sanoa, että kommentissasi on niin paljon lyhenteitä ja muutamia outoja korttaja, että mulla meni (menee) vielä hetki jotta saan tutustuttua kunnolla aiheeseen. Mielenkiintoisia pointeja!

Reply
Petri 18 maaliskuun, 2015 - 3:53 pm

Nämä taitavat olla mielipideasioita.. 🙂

BA:n Aviosten arvo vain romahtaa nyt keväällä, itse bookkasin juuri valtaosan meidän maileista käyttöön kun vanhoilla hinnoilla vielä onnistuu — toki kaikki lennot muille yhtiöille.

Meillä on ollut niin huonoja kokemuksia BA:n ja Lontoon kautta lentämisen kanssa viime vuosina ettei enää jaksa yrittää. Ykköstä on maileilla pari kertaa kokeiltua, rahaa siitä ei kannata maksaa. Ekalla kerralla matkalla Cape Towniin palvelu toimi mutta takana istunut valitti GT:n sitruunaviipaleiden muodosta ennenkuin kone pääsi edes ilmaan ja uni häiriintyi äänekkäästi kuorsauksesta. Tuon lennon jälkeen ykkönen kulkee nimellä geriatria-osasto. Toisella kerralla Namibiin palvelu ja ruoka olivat ala-arvoisen huonoja. BA:n ykkönen ei pärjää Qantasin ja Cathayn kaltaisille mitenkään.

Club World alkaa olla 90-luvun bisnes-luokkaa ja se on silti laitettu mm. uusiin A380:iin. Kuin karja-aitauksissa matkustaisi, pienet kapeat penkit. Jopa Finnair pärjää CW:lle hienosti.

BA:n lounget Lontoon T5:sessa ovat surkeita, AA:n tasoa (edes flagshipit eivät ole kummoisia). Onneksi T3:sessa on rauhallisempaa. Matkalaukku on jäänyt Lontooseen jälkeen useita kertoja — eikä kertaakaan Pariisiin, jota kaikki pelkäävät.

Itselleni on viime vuosina AA:sta jäänyt positiivinen kuva, jos huonoja loungeja ei lasketa. Henkilökunta ei enää näytä siltä että YT-luiska odottaa kun yhtiöllä menee paremmin ja laivasto on uusiutunut rivakalla vauhdilla. Atlantin ylittää nykyään mielummin AA:lla kuin esimerkiksi BA:lla tai LH:lla.

Meillä on tarkoitus siirtää mailien keruu BA:lta AA:lle. Reilumpi meininki, AA veloittaa mantereiden mukaan eli esimerkiksi Helsinki – New York maksaa saman kuin Helsinki – Honolulu. Lisäksi AA ei rankaise ykkösluokasta samaan tapaan kuin BA, jos sitä haluaa kokeilla.

Reply
Petri 11 maaliskuun, 2015 - 1:39 am

Jutun perusteella näyttää samalta kuin Finnair normaali business-luokka Euroopassa, vai onko tuossa jotain eroa? Keskipaikka on tavallisissa kohteissa aina vapaa, lomalennoilla myyvät senkin?

Vaikka Finnairia usein mollataankin (kuten kaikissa muissakin maissa ”kansallista” lentoyhtiötä) niin mielestäni heillä on nykyään bisnesluokka varsin kohdallaan.

Reply
Anna Koskela 11 maaliskuun, 2015 - 7:46 am

Eiköhän tuo ole liki sama tuote. Jostain syystä henkilökunta kuitenkin kovasti pahoitteli, että ” tämä ei ole nyt ihan normaalin businesstasoa” ja siksi asia jäi vähän minua mietityttämään…

Keskipaikka pysynee aina vapaana, jossain Finnairin sivuilla siitä oli mainintakin.

Finnair on hyvä ja luotettava yhtiö ja en tämän varsinaisen tuotteen kohdalla (Euroopan businessluokka) kyllä löydä mitään mistä murjottaa.

Reply
Jerry / Pako Arjesta 10 maaliskuun, 2015 - 10:39 pm

Hyvä arvostelu busineksesta :). Tuo on kyllä kaikkein tärkeintä, että palvelu pelaa moitteettomasti. Sitä ainakin itse arvostan todella paljon. Olet oikeassa, että tuo on hyvä tapa käyttää pisteitä, sillä en usko maksavani businessluokasta erikseen, kun on kyseessä Euroopan sisäinen lento. Mutta upgrade kelpaa tietysti aina, koska onhan tuolla yllättävän paljon kivempaa matkustaa kuin economyssa, vaikka erot eivät olekaan niin suuret kuin kaukolennoilla.

Reply
Anna Koskela 11 maaliskuun, 2015 - 7:43 am

Kiitos Jerry!

Hyvällä palveluasenteella korvaa monta puutettakin. Jos taas on lentotunnin niinsanotusti tulleet täyteen matkustamohenkilökunnalla, ei sitä shampanjalla paikata.

Rahalla hankittuna businesspaikka on aivan liian kallis, mutta näin pisteillä saatuna se on minusta hyvä valinta. Erot eivät ole niin merkittäviä kuin mannertenvälillä, mutta miellyttäviä silti.

Reply

Leave a Comment